Pelti rytisee parkkipaikoilla - lähes puolet kaikista kolareista pieniä vahinkoja

28.12.2012 11:15 - Niina Jokiaho

Tilastojen mukaan parkkipaikat ovat kaikkein vaarallisin paikka autojen pelleille. Vuodessa on myös muutama päivä, jolloin kolareita ajetaan enemmän kuin muulloin.

Vakuutusyhtiöt ovat koonnet yhteen tietoja vuonna 2011 ajetuista kolareista. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat yhteensä 108 000 liikennevahinkoa. Kaikista liikennevahingoista 43 prosenttia tapahtui pysäköintialueilla. Niistä valtaosa on lieviä peltikolareita.

Kunnista eniten liikennevahinkoja asukaslukuun suhteutettuna tapahtui Maarianhaminassa, 40 vahinkoa tuhatta asukasta kohti. Kolaritilaston seuraavina olivat Pietarsaari ja Seinäjoki.

Vammautumisriskin mukaisessa järjestyksessä kärkikuntana oli Pietarsaari. Siellä liikenneonnettomuuksien uhreja tuhatta asukasta kohden oli 9,7. Maarianhaminan ja Pietarsaaren liikennevahingoista lähes puolet aiheutti ulkopaikkakuntalainen ajoneuvo. Molemmat kaupungit olivat kolaritilastojen kärjessä myös vuonna 2010.
Kuntatilaston seuraavina olivat Seinäjoki, Kauhajoki, Lapua ja Jämsä.

Vuoden 2011 vilkkaimmat kolaripäivät olivat molemmat helmikuussa, 8. ja 11. helmikuuta. Molempina päivinä Suomessa ajettiin yli 600 kolaria. Kaikki vuoden 20 pahinta kolaripäivää ajoittuivat tammi-maaliskuulle. Yleensä aina niihin liittyy säätilan nopea lauhtuminen lumisateineen.

Kilpailut

Uusimmat