Sami Hedberg saa kadulla kehuja miehiltä

28.09.2013 10:06 -

Koomikko Sami Hedberg on tänä syksynä kiireinen mies. Hänellä on syksyn aikana kymmeniä stand up -keikkoja. Lisäksi miehen aikaa vievät Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kuvaukset ja tanssiharjoitukset.

- Minulla on aivoissa lokerot, jotka pystyvät kasaamaan menoja eri kohtiin. Välillä asiat tulevat samaan aikaan, ja aina silloin lihon kahdeksan kiloa päivässä, Sami Hedberg vitsailee.

Koomikon uran myötä Hedberg tunnistetaan usein kadulla. Tanssii tähtien kanssa -ohjelman alettua hän on saanut huomiota aiempaakin enemmän.

- Tosi hienoa, että miehetkin tulevat juttelemaan. He kysyvät, miten minun kokoisellani miehellä voi olla tällainen lantio, ja toivovat, että itsekin liikkuisivat samalla tavalla. Se on hyvä, jos uskaltaa tulla sanomaan, Hedberg tuumii.

Hän kertoo, että loppujen lopuksi kiire ei haittaa:

- Vaikka tämä on raskasta, lopulta tulee hyvä fiilis.

Kilpailut

Uusimmat