Kuva: Hanna_Maria Grönlund

IS: Eevi Teittinen syytti kiusaamisesta - nyt vastaavat TTK-tuomarit!

04.04.2017 08:01 - Senni Loikala

Supersuosittua tanssikilpailua tuomaroivat Jukka Haapalainen ja Helena Ahti-Hallberg kommentoivat Ilta-Sanomille tuomarointiin kohdistuneita syytöksiä.

Uutisoimme maanantaina, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa kilpaileva fitness-urheilija Eevi Teittinen kokee tulleensa kiusatuksi ohjelmassa tuomareiden taholta. Teittinen kertoi uskovansa, että hän ja hänen tanssiparinsa Jani Rasimus ärsyttävät tuomareita eikä pari sen vuoksi saisi suorituksistaan hyvää palautetta tai mieleisiään pisteitä.

Jukka Haapalainen, yksi ohjelman neljästä tuomarista, kommentoi Ilta-Sanomille väitettä siitä, että tuomarit antaisivat jo liian tylyä palautetta Teittiselle ja Rasimukselle.

- Jaa-a, tylyä? Yleensä tässä vaiheessa kilpailua aletaan hakemaan erilaisia osa-alueita, jotka paranisivat ja niissä tapahtuisi kehitystä. Meidän mielestämme Eevin ja Janin tanssillisissa ansioissa ei tapahtunut tätä kehitystä. Ei me ruveta peittelemään sitä. Ei olisi kovin uskottavaa, jos pehmittelisimme asiaa, Haapalainen sanoo.

Haapalainen kannustaa tanssijoita ottamaan palautteesta kaiken irti, sillä hän pitää tuomareiden palautetta rehellisenä.

- Jos haluan kuulla kehuja, soitan äidille tai mummolle. Opettajalta haluan aina totuuden.

Ohjelman toinen tuomari Helena Ahti-Hallberg ihmettelee, että kritiikkiä tuomareiden palautteesta on tullut myös tanssiopettaja Rasimukselta.

- Olen yllättynyt, että tällaista palautetta tuomaroinnista tulee Janilta, joka on pyörinyt kilpatanssimaailmassa vuosia. Hän tietää, että joka paikassa laitetaan parit järjestykseen. Joku on ensimmäinen, joku kuudes. Ei siinä vähätellä ketään, mutta tosiasia on, että parit on laitettava johonkin järjestykseen.

Teittisen entinen kihlattu Uniikki on puolustanut Teittistä kiusaamissyytöksien aikaan. Pääset lukemaan tämän räppärin kommentit tästä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat