Kuva: Mikko Räsänen

Yksi keikka sai laulaja Sannin kyyneliin - Rakas lelu tuotiin keikalle

02.07.2017 08:15 - Katariina Auvinen

Vaikka Sanni, 24, pitää itseään keikalla ihmisten esituntijana, hän koittaa olla antamatta herkille tunteilleen valtaa. Vuonna 2015 se ei kuitenkaan onnistunut.

Laulaja Sanni, 24, esiintyi Iskelmä festivaaleilla torstaina. Ennen keikkaa Sanni kertoi, kuinka hän pitää itseään tietynlaisena esituntijana. 

- Yleensä parin biisin jälkeen tulee sellainen spirituaalinen fiilis, että minä olen vain lavalla välittämässä ihmisten tunteita. Elämä on paljon sitä arkea ja sellaista suorittamista. Tuntuu että olipa se keikka tai taidenäyttely, niin ihmiset vapautuvat aivan eri tavalla, Sanni pohtii. 

Hän on joka päivä kiitollinen, että saa tehdä työtään. Joskus Sanni myöntää itsekin, että hänen on vaikeaa olla antamatta tunteilleen valtaa. Yhden keikan hän muistaa, jolloin hän ei voinut pidätellä kyyneleitään. 

- Se oli vuonna 2015 Kulttuuritalon Lelu-kiertueen päätöskeikka. Viimeisen biisin jälkeen ennen encorea menimme käymään lavan takana, jolloin minulle tuotiin Eetu-dinosauruslelu, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Se toi niin paljon tunteita ja fiiliksiä, kun tiesin perheeni olevan myös yleisössä, että kyyneleitä pari tipahtikin lavalla, hän sanoo. 

Sanni julkaisi biisin omille trampoliini-ihmisilleen

Sanni julkaisi uuden version Sanni-levyllä kuullusta trampoliini-kappaleesta viime viikolla. Hän omisti sen ihmisille, jotka ovat tukeneet häntä mokailuista huolimatta. 

- Minulla on muutama sydänystävä sekä äitini ja siskoni, joille voin kertoa kaikesta. He ovat myös ne ihmiset, jotka uskaltavat sanoa minulle sellaisiakin asioita, joita en ehkä haluaisi kuulla, Sanni sanoo. 

Hän kertoo arvostavansa tällaisia ihmisiä lähipiirissään paljon, koska julkisuuden myötä ihmisiä tuntuu kiinnostavan entistä enemmän hänen yksityisasiansa. 

- En kuitenkaan ole ihminen, joka papattaisi jokaiselle yksityisasioitani, hän kuittaa. 

Lue myös: Sanni hankki persoonalliset silmälasit - uutta tyyliä kehutaan somessa

Kilpailut

Uusimmat