Kuva: AOP

Pelasitko koskaan krapulassa jääkiekkoa, Timo Jutila?

13.11.2017 17:01 - Anna Hopi

Entinen jääkiekkoilija Timo Jutila yritti pitää nollatoleranssin alkoholin suhteen peliharjoituksissa. Se ei onnistunut täysin.

Entisen jääkiekkoilijan Timo Jutilan uran kohokohta oli vuoden 1995 MM-kulta, jolloin Juti oli Suomen joukkueen kapteeni. Mies kertoo, ettei olisi voinut mitenkään ennakoida sitä, että vielä jonain päivänä hän on mukana aiheesta kertovassa 95-elokuvassa.

- Varmaan olisi mennyt narut solmuun. Ei sitä olisi pystynyt ennakoimaan. Tapasin itseäni näyttelevän Joel Hirvosen, otimme kahvia ja pidimme tunnin palaverin. Saa nähdä, miten kaverilla taittuu Tampereen murre ja nouseeko jalka jäällä, kertoi Jutila juontaja Satu Kotoselle Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa.

Jutilan ääneen tulee karheutta, kun hän muistelee vuoden 1995 voittoa Tukholman Globenissa.

- Kyllä se on iso. Vuotta aikaisemmin oltiin -94 jo lähellä. Hävisimme rankkarikisassa Kanadalle. Rod Brind’Amour kamppasi Jari Kurrin jäällä, ja pääsi siitä sitten maalipaikkaan ja teki maalin. Kurri syytti joukkuepelaajana siitä itseään, ettei olut hereillä. Sieltä se siemen lähti kohti Tukholmaa. Itse tapahtuma oli historiaa, hän kertoo.

- Yksi kovimpia hetkiä oli, kun seistiin poikien kanssa rivissä, liput nousivat ylös ja Suomen lippu korkeimmalle, ja Maamme-laulu soi. Silloin poksahti tunteet pintaan. Voin sanoa, että oli aika kiva olla suomalainen, Juti jatkaa.

- Kyllä niitä kommentteja tulee. Aina kun haen puuroa pöytään, tulee usein iästä riippumatta joku kysymään kuulumisia. On hienoa olla tuolla kansan parissa. Se, että Suomi voitti, on kaikkien juttu.

"Alkoholin kanssa lipsui"

Timo Jutila avautuu haastattelussa myös urheilijapiireihin liitetystä juhlimisesta. Jere Karalahden elämäkerrassa kerrotaan pelaamisista krapulassa ja jopa huumeiden vaikutuksen alaisena. Mitä Juti alattelee tästä - voiko krapulassa tai humalassa pelata?

- En mä pystynyt ainakaan, hän sanoo.

- Tottakai joskus tuli joku lipsahdus. Mutta eihän ne sovi missään nimessä yhteen. Peliä edeltävät illat oli nollatoleranssia alkoholin suhteen, se on sanomattakin selvää. Sinun pitää pystyä kantamaan pelaajille vastuu. Yksi lipsahdus tuli maajoukkueaikoina kun oltiin leirillä. Aamu meni päin prinkkalaa. Mutta asia käsiteltiin pois ja virhe myönnettiin, ja mentiin eteenpäin.

(kuva: Mikko Räsänen)

Timo Jutila Sadun Sunnuntaivieraana tämän viikon sunnuntaina klo 14-15.

Iskelmä, Radio City, Radio Suomirock ja Radio Nova ovat kaikki osa Bauer Media Oy:ta.

Lue myös: Elämäkerran julkaissut Timo Jutila: Moni lukija on itkien kiittänyt

Kilpailut

Uusimmat