Kuva: Jarno Jussila

Sunrise Avenue siirsi jäähyväiskeikkojaan vuodella: "Tuli heti ajatus, että nyt tämä rytisee"

27.11.2020 13:15 - Emmi Moilanen

Samu Haber muistelee Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa, kuinka vallitseva koronatilanne laittoi jäähyväiskeikkojen aikataulun uusiksi. Mies ei ole nähnyt bändikavereitaan yli kahdeksaan kuukauteen.

Suomenkieliselle soolouralle lähtenyt Sunrise Avenuen nokkamies Samu Haber muistelee Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa viime kevättä ja sitä, kuinka koronavirustilanteen vakavuus alkoi valjeta yhtyeelle. Sunrise Avenuen oli määrä esiintyä viime kesänä kaksi kertaa, jäähyväiskonserttien merkeissä.

- Meillä piti olla keikka yhdessä sveitsiläisessä alppikeskuksessa. Oli bändiä ja crewta mukana, istuimme poreammeessa yhden päivän päätteeksi ja katsoimme niitä alppeja. Joku sanoi, että kelatkaa, tuolla alppien toisella puolella on joku virus. Se oli maaliskuuta, Haber kertoo juontaja Satu Kotosen haastattelussa.

- Ja siitä viisi päivää, olimme treeneissä Sunrise Avenuen kanssa, treenasimme sitä tulevaa jäähyväiskiertueohjelmistoa. Sitten basistimme toi siihen telkkarin ja siellä oli Sanna Marinin tiedotustilaisuus. Siinä ymmärsimme, ettei tämä tule nyt tapahtumaan, artisti jatkaa.

Vallitsevan koronavirustilanteen myötä yhtye siirsi jäähyväiskeikkojaan vuodella eteenpäin. Sunrise Avenue esiintyy Helsingin Olympiastadionilla kahden keikan voimin heinäkuussa 2021. Viime keväänä tilanne ei kuitenkaan vielä ollut näin selvä.

- Sehän oli aikamoinen sota, koska aika moni muukin maailman artisti ymmärsi, että nyt menee kalenteri uusiksi. Ei ollut mitenkään vapaana niitä seuraavan vuoden perjantai- ja lauantai-iltojen areenoja tuolla. Onneksi minulla tuli heti ajatus, että nyt tämä rytisee. Ensimmäinen ajatus oli, että siirretään loppukesälle kaikki, silloin se varmaan on ohi. Sanoin, että ei, kun vuodella eteenpäin. On eri maita, voi tulla karanteenijuttuja ja muuta. Toivotaan, että se nyt tapahtuisi ensi vuonna, Haber suuntaa mietteensä toiveikkaasti ensi kesän keikkoihin.

- Se oli kyllä sellainen viikon, puolen toista, sähellys ja rytinä, että miten tämä toteutetaan edes. Emme voineet mennä edes takaisin, se tulee kalliiksi, mies lisää.

Kuin yhdistetty jäähyväis- ja comeback-kiertue

Haber toteaa, että siirtyneiden keikkojen johdosta Sunrise Avenue pääse kuin ”yhdistetylle jäähyväis- ja comeback-kiertueelle.” Mies kertoo, ettei ole koskaan aikaisemmin ollut erossa bändikavereistaan näin pitkää aikaa kerrallaan.

- Jos itsekkäästi ajattelee, se voi olla ihan nastaa, ettei tule siihen loppurutistuksen päätteeksi. En ole nähnyt jätkiä kahdeksaan kuukauteen, se voi olla aika siistiä, Haber perkaa tunnelmiaan ensi kesään siirretyistä keikoista.

- Luulen, että itse osaan vielä enemmän arvostaa. Palaa vähän niin kuin rikospaikalle uudestaan, että vautsi, mitä täällä tapahtuu. Voi olla, että siinä kevään myllerryksessä se olisi mennyt vähän ohi, sillä tavalla ”alta pois.”

Voit kuunnella tuoreen Sadun Sunnuntaivieras -jakson ja Samu Haberin haastattelun kokonaisuudessaan täältä.

Voice.fi, Podplay ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Soolouralle lähteneellä Samu Haberilla on yksi suuri haave: "Sille elän ja palan"

Lue myös: Samu Haber soolouralle! "Itse asiassa paljastin suunnitelmani jo kirjassani"

Kilpailut

Uusimmat