Kuva: MTV3

Tanssii tähtien kanssa -kisassa on ensimmäistä kertaa kuuro kilpailija - Signmark tuntee basson lyönnit

06.09.2022 18:15 - Minttu Tikkanen

Signmark pysyy rytmissä myös katsoessaan tanssipari Anniina Koivuniemeä.

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa on ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa mukana kuuro kilpailija. Syntymästään saakka kuuro rap-artisti Signmark eli Marko Vuoriheimo tuntee musiikin rytmin basson lyönteinä kehossaan.

- Basso on kuin sydämenlyönti mulle. Menen sen mukana, Signmark kuvailee.

Voit kuunnella Signmarkin haastattelun alta tai Podplaysta.

Myös tanssipari Anniina Koivuniemi on tähtioppilaalle korvaamaton. Koivuniemeen pystyi nojautumaan silloinkin, kun usko omaan tekemiseen horjui. Vaikka rap-artisti onkin ollut tekemisissä musiikin kanssa koko elämänsä, yllätti tanssi silti haastavuudellaan.

- Nyt kun hypätään tähän tanssimaailmaan, onhan se erilainen. Kun aloitettiin ekoista treeneistä, ajattelin, että oikeasti tuleeko tästä yhtään mitään. Piti vain luottaa, että on jäätävä ammattilainen vieressä, viime kauden mestari. Pitää luottaa, että hän pystyy sen sieltä kaivamaan, Signmark kertoo.

Signmark jatkaa, että maailman aistiminen ilman kuulon varassa olemista voisi olla avartavaa itse kullekin. Hän kuvailee basson tunnun ja näköhavaintojen yhdistelmää hyvin kauniiksi.

- Anniina antaa myös sitä rytmiä totta kai. Näen hänen liikkeistään, missä mennään ja sitten vain hyppään mukaan. Yhdistelmä bassoa ja Anniinaa, siinä on jotain kaunista. Kun kuulet, olet hyvin kiinni siinä, mutta pitäisi koittaa joskus laittaa laput päälle ja katsoa, miltä se tuntuu, rap-artisti pohtii.

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.

Lue myös: TTK:n voittanut Ernest Lawson aloitti sarjan juontajana - antaa vain yhden neuvon uusille kilpailijoille

Lue myös: Kenet Tanssii tähtien kanssa -juontaja Vappu Pimiä haluaisi vielä nähdä kilpailijana? "Olisi aika upea"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat