Kovamaineinen kaupunkifestivaali on nykyään Poliisin näkökulmasta aiempia vuosia rauhallisempi. Silti viitteitä häiriöiden lisääntymisestä on.
Tapahtuma keräsi kymmeniätuhansia kävijöitä molemmilla paikkakunnilla.
Festivaalit järjestetään Himoksella sekä Porissa.
Lavalle nousevat muun muassa Juha Tapio, Anssi Kela ja Anna Puu.
Luvassa on niin poppia, rockia kuin räppiäkin.
Flow on järjestetty samassa paikassa jo vuodesta 2007.
Iskelmä Festivaalia juhlittiin kahdella eri paikkakunnalla.
Festivaali järjestetään yhtäaikaisesti kahdella eri paikkakunnalla.
Iskelmä tapasi Juha Tapion entisen hoitotädin, Seijan, festivaaleilla.
Laulaja allekirjoitti fanisivunsa kirjoituksen keikkavieraiden käytöstavoista.
Vaikka Sanni, 24, pitää itseään keikalla ihmisten esituntijana, hän koittaa olla antamatta herkille tunteilleen valtaa. Vuonna 2015 se ei kuitenkaan onnistunut.
Laulaja kertoo painineensa omien pelkojensa kanssa viime kesän keikkamatkoilla.
Laulaja Chisu kiertää jälleen ympäri Suomea.
Muusikko Sanni esiintyi Iskelmäfestivaaleilla asussa, joka lietsonee entisestään hoikkuuskohua.
Paula Vesala nousee kesällä ensimmäistä kertaa lavalle sooloartistina.
Iskelmäfestivaaleilla on tänä vuonna poikkeuksellisen laaja kattaus suomalaisen musiikkikentän jättiläisiä.