Meikkivoiteella sivellyt huulet olivat hitti 2000-luvulla, mutta trendi on hiipinyt takaisin Y2K-villityksen myötä.
Peitevoidehuulet muistetaan etenkin 2000-luvun alusta.
Esimerkiksi tiettyjen vitamiinien tai raudan puute voi näkyä myös huulissa.
Kuorinnan voi tehdä tarpeen mukaan 2-3 kertaa viikossa.
Esimerkiksi tiettyjen vitamiinien puute voi näkyä myös huulien oireiluna.
Esimerkiksi kurkku ja hunaja soveltuvat ruuanlaiton lisäksi myös huulten kosteutukseen.
Naisen mukaan tuvotus alkoi sen jälkeen, kun hän oli syönyt "uutta" hampurilaispihviä.
Täyteläisten huulien salaisuus piilee meikin lisäksi hyvässä kosteutuksessa.
Kuorinta sisältää kookosöljyä, johon kosteuttava vaikutus perustuu.
Meikkiartistin taidot hämmästyttävät sosiaalisessa mediassa.
Pikkujoululookiin saa seksikkyyttä, naisellisuutta ja näyttävyyttä juuri täydellisellä huulipunalla.
Huulet tarvitsevat myös huolenpitoa kylmällä ja kuivalla säällä.
Monissa väreissä hehkuvat marmorihuulet villitsevät nyt Instagramissa.
Kirkkaan puneiset huulet ovat naisellinen ja aina tyylikäs valinta meikkiin. Punaisten huulten kanssa kannattaa kuitenkin muistaa muutama muistisääntö, jotta lopputulos on paras mahdollinen.
Kauniit, hyvin hoidetut huulet näyttävät ja tuntuvat hyviltä, puhumattakaan siitä, kuinka paljon paremmalta huulipunat näyttävät terveissä huulissa. Onneksi kauniit huulet on mahdollista saada helpolla hoidolla.
Niksi auttaa myös pitämään huulipunan paremmin paikallaan.