Naiset miettivät ruokavalionsa ekologisuutta miehiä enemmän.
Moni valitsee kasvisvaihtoehdon eettisistä syistä.
Moni on jo luopunut joulukinkusta.
Moni valitsee kasvisvaihtoehdon eettisistä syistä.
Veitola kertoo kokeneensa teininä maailmantuskaa ja lopettaneensa lihansyönnin.
Harva syö tarpeeksi kasviksia ylipäätään.
Voice.fi:n toimittaja Lauri Kujanpää on syönyt lähes päivittäin lihaa koko ikänsä ajan. Nyt haasteen kautta kokeiltu lihaton kuukausi muutti elintapoja.
Samasta padasta -hittikirjoja kirjoittanut Outi Tuomivaara tietää, että lapset eivät erottele ruokia liha- ja kasvisruokiin.
Unohda makkarat ja maissit - kokeile jotain uutta!
Perinteiset raaka-aineet saavat aivan uuden twistin grillin ritilällä.
Unohda makkarat ja maissit - kokeile jotain uutta!
Jotta ruuanlaitto on helppoa ja hauskaa, kaappiin kannattaa aina varata muutama varma ainesosa.
Oikeilla keinoilla kasvikset saa pysymään tuoreina ja syötävinä pidempään.
Kesäkurpitsa on mitä mainioin eväs, josta syntyy myös herkullisia pihvejä.
Maukkaat vegepihvit maistuvat taatusti lihansyöjillekin.
Kasvisruokaan siirtyminen ei tarkoita, että sinun olisi luovuttava kaikista lempiruoistasi tai saisit jatkuvasti liian vähän proteiinia.