Kuva: Fotolia

Miksi aloin taas syödä lihaa? Entiset kasvissyöjät kertovat

20.10.2017 20:15 - Iiro Myllymäki

Toisella syynä oli krapulahairahdus, toisella keliakiadiagnoosi.

Kasvisruokavalion suosio on viime vuosina kasvanut muun muassa terveydellisistä, ilmastollisista ja eläinten oikeuksiin liittyvistä syistä. Parhaillaan monet viettävät Suomessa lihatonta lokakuuta. Monesti kuulemme tarinoita siitä, miksi ihmiset ovat päättäneet lopettaa lihansyönnin. Nyt Good Housekeeping -sivustolla kirjoitetaan viidestä ihmisestä, jotka ovat palanneet lihansyönnin pariin oltuaan kasvissyöjiä. Lue alta, miksi he alkoivat taas laittaa lihaa lautaselleen.

1. ”Olin krapulassa”

”Olin kasvissyöjä 11-vuotiaasta alkaen, mutta käännyin pimeälle puolelle 30-vuotissyntymäpäiväjuhlieni jälkeisenä päivänä. Minulla oli kamala krapula, ja pekonisämpylä voitti minut puolelleen. Olin kasvissyöjä suurimmalta osin siitä syystä, että äitini oli huono kokki ja jos hän kokkasi lihaa, se oli liian rasvaista tai kovaa ja sen kanssa tarjottiin ylikeitettyjä kasviksia. Nyt syön pekonia, makkaroita, kanaa ja chorizoa mutta se on aina hyvälaatuista ja luomua, ja syön sitä vain maksimissaan kolmena päivänä viikossa.”

2. ”Löin vetoa siskoni kanssa”

”Kun olin 10-vuotias, siskoni löi kanssani vetoa, etten voisi olla kasvissyöjä viittä vuotta. Vedon suuruus oli 11 euroa, mikä tuolloin vaikutti hyvältä diililtä. Kyse oli enimmäkseen itsepäisyydestä. Ne olivat viisi pitkää vuotta, mutta se oli oikeastaan oikein myönteinen kokemus. Aiemmin en syönyt mitään kasviksia, vaan ainoastaan sipsejä, kanaa ja suklaata. Nyt rakastan kaikenlaisen ruoan syömistä.”

3. ”Minulle tuli anemia”

”Lopetin lihansyönnin vuonna 2007, mutta aloitin uudelleen tänä vuonna. Kasvissyöjänä olemisessa oli monia ärsyttäviä puolia, koska ihmiset jatkuvasti kyseenalaistavat sinua siitä tai päättävät, etteivät pidä sinusta. Joissain ravintoloissa ei ole ollenkaan kasvisvaihtoehtoja. Muuten kyllä pidin kasvissyöjänä olemisesta. Viime vuonna synnyttämisen jälkeen olin todella aneeminen, joten aloin syödä lihaa uudelleen terveyssyistä.”

4. ”Intohimoni ruokaan otti vallan”

”Minusta tuli kasvissyöjä 8-vuotiaana, koska olin hulluna eläimiin. En voinut sietää ajatusta, että söisin niitä. Ei ollut helppo päätös alkaa syödä taas lihaa kymmenen vuotta myöhemmin. Intohimoni ruokaa kohtaan kuitenkin kasvoi kun tulin vanhemmaksi, ja tästä syystä aloin taas syödä lihaa. Tämän jälkeen olen työskennellyt ravintola-arvioijana ja ruokakirjoittajana, mikä olisi hankalampaa, jos olisin edelleen kasvissyöjä. Nyt syön kaikenlaista lihaa, luultavasti viidessä päivällisessä viikon aikana.”

5. ”Minulla diagnosoitiin keliakia”

”Olin ollut kasvissyöjä kuusivuotiaasta alkaen. Olin vain päättänyt, etten pidä lihasta. Vanhempani luulivat, että se on vain lyhyt vaihe, mutta se kesti kauan. Aloin taas syödä lihaa tammikuussa sen jälkeen kun minulla oli diagnosoitu keliakia. Monet vege-vaihtoehdot ravintoloissa sisältävät gluteenia, ja koska matkustan paljon työni takia, kasvisruokavalio olisi ollut liian rajoittava.”

Lue myös: Ideat lopussa lihattomalle lokakuulle? Kokeile herkullista punajuuri-vuohenjuustopizzaa

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat