Kuva: Shutterstock

Yli 30 prosenttia vauvaperheistä ei saa riittävää tukea - seuraukset voivat olla kriittiset

08.05.2024 12:15 - Jasmin Mikkilä

Jos apua ei saada, riski kasvaa siihen, että väsymys muuttuu uupumukseksi.

Vauvaperheet ovat uupuneita ja kokevat, etteivät saa tarvitsemaansa apua. Ensi- ja turvakotien liiton tekemän Miten pärjäät -selvitykseen vastanneet perheet tuovat esiin, että 31 prosenttia vauvaperheistä on jäänyt ilman riittävää apua. Suurimmat esteet avun saamiselle olivat tarve pärjätä omillaan sekä pelko, ettei huolia oteta tarpeeksi vakavasti. Myös syyllisyyden tunne sekä häpeä omasta tilanteesta rajoittavat avun saamista. Perheet pelkäävät huonoa kohtelua, hoidon kustannuksia ja eivät luota 

Perheet toivoivat, että oman alueen vauvaperheille suunnatuista palveluista jaettaisiin enemmän tietoa, koska niitä voi olla myös vaikea itse löytää. Erityinen toive oli myös se, että palvelujärjestelmässä tunnistettaisiin paremmin perheiden avun tarve.

Myös konkreettiset keinot perheiden tueksi, kuten kodin- ja lastenhoitoapu olivat perheiden toivelistalla. Synnytysvalmennukset sekä matalan kynnyksen apu, kuten uniohjaus, olisivat myös tarpeen. Rutiininomaiset toimintatavat voivat johtaa helposti yksinäisyyden tunteeseen, ja myös äitien hyvinvointi olisi hyvä huomioida synnytyksen jälkeen.

– Monesti riittävä apu voi olla pieniä konkreettisia asioita, joilla perheen tilanne helpottuu oleellisesti. Vinkit vauvan unen haasteisiin ja itkuisuuteen voivat pelastaa vauvaperheen uupumuksen kierteeltä. Huonosti nukutut yöt heijastuvat vauvan kanssa olemisen lisäksi myös parisuhteeseen. Väsyneenä mieliala laskee ja arjesta tulee raskaampaa, Henttonen lisää.

Jos apua ei saada, riski kasvaa siihen, että väsymys muuttuu uupumukseksi ja vaikuttaa vauvan sekä vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Tämä voi aiheuttaa emotionaalista etääntymistä lapsesta, ja vauvan hoitamisesta tulee enemmän suorittamista.

Myös odottavat äidit tarvitsevat tukea

Odottavista äideistä 30 prosenttia koki, että raskauteen sekä synnytykseen liittyy jatkuvia tai usein toistuvia pelkotiloja. Tutkimusten mukaan myös joka viidennellä äidillä on haasteita mielenterveytensä kanssa, kuten esimerkiksi ahdistusta sekä masennusta. Suurin osa mielenterveysongelmista voi jäädä myös kokonaan tunnistamatta tai hoitamatta.

 – Vauvaperheitä kohtaavien työntekijöiden on tärkeä kuunnella vanhempia herkin korvin ja huomioida rivien välissäkin sanotut asiat ja kysyä rohkeasti, miten vanhempi voi. Lisäksi tarvitaan konkreettisia keinoja vähentää vanhempien kokemaa kuormitusta. Meillä ei ole varaa jättää yhtään vauva eikä vanhempaa yksin, muistuttaa Henttonen.

Hallituksen kehysriihessä päätettiin leikata aikaistetusti sosiaali- ja terveysjärjestön valtionavustuksia kymmenillä miljoonilla euroilla. Hallitusohjelmaan oli jo aikaisemmin kirjattu 100 miljoonan euron leikkaus, joka kasvoi entisestään 30 miljoonalla eurolla ja aikaistui aloitettavaksi jo ensi vuonna. Ensi- ja turvakotien liitto toivoo, että tästä huolimatta erityisesti vauvaperheiden avunsaanti turvataan. 

– Näin valtavat, nopeat ja ennakoimattomat leikkaukset vaarantavat katastrofaalisesti vaikeuksissa olevien lapsiperheiden tarvitseman tuen, sillä sote-järjestöistä eniten on lapsi- ja perhejärjestöjä, kertoo liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.

Apua voidaan saada monin eri tavoin

Apua voidaan saada esimerkiksi chat-keskusteluiden tai unineuvonnan avulla. Myös useilla paikkakunnilla toimii vauvaperheohjaus, joka on kaikille maksutonta. Vuonna 2023 vauvaperheohjauksesta sai apua 891 henkilöä ja chatissä käytiin 731 keskustelua. 

Toisten perheiden vertaistuki voi myös auttaa vähentämään yksinäisyyttä sekä kuormitusta. Vauvaperheiden kohtaamispaikoissa perheet voivat jakaa muiden kanssa vauvavaiheen huolia sekä tavata uusia ihmisiä. Toimintaa vetää aina ammattilainen, ja viime vuonna vauvaperheiden kohtaamispaikoissa oli valtakunnallisesti 26 533 osallistumiskertaa.

Myös tiiviimpää tukea on mahdollista saada, esimerkiksi vauvaperheryhmän avulla. Monille ensikodin ympärivuorokautinen tuki on tarpeen, jos perheellä on esimerkiksi kriisejä tai ongelmia mielenterveyden kanssa.

Miten pärjäät -kyselyllä kartoitettiin vauvaa odottavien ja alle yksivuotiaiden vauvojen vanhempien mielenterveyteen liittyviä haasteita. Selvityksessä kartoitettiin myös vanhempien näkemyksiä siitä, miten perheitä voi tukea odotus- ja vauva-aikana. Selvitys julkaistiin joulukuussa 2023.

Lue myös: Yhä useampi opiskelija kokee yksinäisyyttä, ja se voi näkyä mielenterveysongelmina - apua vaikea saada

Lue myös: Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi poikkeuksellisen paljon - yksi ikäryhmä erottuu

 Lähde: Ensi- ja turvakotien liitto

Kilpailut

Uusimmat