Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Norma John tähtää voittoon Euroviisuissa: "Emme lähde pyytelemään anteeksi"

30.01.2017 16:45 - Iiro Myllymäki

Norma Johnin Lasse Piirainen ja Leena Tirronen ovat tehneet yhdessä jo satoja kappaleita. Yksi niistä, Blackbird, kuullaan Suomen edustusbiisinä Kiovan Euroviisuissa toukokuussa.

Norma John -duolla on tavoitteet korkealla: he lähtevät Kiovan Euroviisuihin voittamaan. Lasse Piiraisen, 34, ja Leena Tirrosen, 32, muodostama yhtye voitti lauantaina Uuden musiikin kilpailun Blackbird-kappaleella. UMK-voiton myötä Norma John pääsee edustamaan Suomea tämän vuoden Eurovision laulukilpailussa, joka järjestetään toukokuussa Ukrainassa. Kaksikko kertoi voiton jälkeisistä tunnelmistaan Voice.fi:n haastattelussa maanantaiaamuna.

- Totta kai aina pitää lähteä havittelemaan voittoa, Tirronen sanoo.

- Niin, emme lähde sinne anteeksi pyytelemään. Toisaalta kun musiikin kanssa kilpaillaan, ei lopputulosta pysty ennustamaan, Piirainen jatkaa.

Harva olisi osannut ennustaa Norma Johnin UMK-voittoakaan. Ennakkosuosikin viittaa oli aseteltu hanakammin Circle of Light -kappaleella kilpailleen Emman ylle. Lopulta Norma John keräsi korkeimmat pisteet sekä suomalaisten antamista puhelin- ja nettiäänistä että kansainvälisten raatien antamista äänistä.

Norma John hetki UMK-voiton selviämisen jälkeen. (kuva: AOP)

Kansainväliset viisufanit ovat ottaneet Suomen edustussävelmän lämpimästi vastaan. Piirainen on lukenut joitakin nettikommentteja ulkomaisilta viisusivustoilta, ja palaute on ollut pääosin myönteistä.

- Moni on kommentoinut siihen tyyliin, että ”kerrankin mun suosikki voitti”. Tuollainen palaute menee suoraan sydämeen. Tuntuu, että meillä on jo tässä kohtaa paljon tukea takanamme, Piirainen kertoo.

"Ei kärrynpyöriä lavalle"

Netissä on liikkunut myös toisenlaista palautetta. Joidenkin mielipide on, että erosta ja ihmisen menettämisestä kertova Blackbird-balladi on liian synkkä ja tasapaksu kappale, jolla ei viisumenestystä tipu. Leena Tirrosella on näille kommentoijille vastaus valmiina.

- Ihan hyvä, etteivät kaikki biisit ole Euroviisuissa bilebiisejä. Biletys kuuluu viisuihin, mutta täytyyhän siellä muutakin olla. Me edustamme siellä sitä toista ääripäätä, Tirronen sanoo.

Puhdasverisillä balladeilla on voitettu Euroviisut monta kertaa, samoin synkkäsävyisillä kappaleilla. Viimevuotinen ukrainalaisvoittaja Jamala lauloi 1944-kappaleessaan rajun tarinan Krimin tataarien karkottamisesta toisen maailmansodan aikana. Tuon kappaleen sanoihin verrattuna Blackbirdin kuvasto on vielä hyvin kevyttä. Tirronen ja Piirainen ovat tehneet Blackbird-kappaleen alusta loppuun itse.

Eurovision laulukilpailussa ei tunnetusti ole kyse pelkästään itse kappaleista, vaan myös show-puolen pitää olla kunnossa. Norma Johnin UMK-esitys oli pelkistetty, ja samalla reseptillä duo meinaa valloittaa myös muun Euroopan.

- Eniten on annettu sellaista palautetta, että älkää muuttako mitään. Että nyt ei saa mennä tekemään kärrynpyöriä sinne lavalle, Tirronen sanoo.

Monta sataa yhdessä tehtyä biisiä

Tirronen ja Piirainen tutustuivat toisiinsa lukiossa ja alkoivat heti tehdä musiikkia yhdessä. Piirainen laskeskelee, että yhteisiä biisejä on noin 15 vuoden aikana kertynyt peräti muutama sata. Norma John perustettiin vuonna 2008, ja ennen sitä kaksikko vaikutti yhteisessä folk-henkisemmässä bändissä.

Vuosien myötä kaksikon yhteisen musiikin estetiikka on hioutunut ja musiikillinen suunta kirkastunut. Norma John ei ole kaksikon mukaan pelkkä balladibändi.

- Emmekä ole mitään synkistelijöitä oikeassa elämässä. Monien laulaja-lauluntekijöiden tuotannoissa on paljon tosi leikkisiä kappaleita, joissa leikitään tunteiden kirjolla. Esimerkiksi Tori Amosilla voi joku biisi olla tosi synkkä ja joku toinen taas tosi leikkisä. Meidänkin tuotannossamme on paljon tavallaan vitsibiisejä, jotka on kuitenkin tehty tosissaan, Piirainen kuvailee.

"Tästä se peli vasta alkaa"

Uuden musiikin kilpailuun Norma John osallistui yksinkertaisesti saadakseen omaa musiikkiaan ihmisten kuuluville.

- Teemme englanninkielistä musiikkia ja haluamme viedä sitä ulkomaille. Euroviisut on ihan järjettömän hyvä foorumi tähän. Finaalilla voi olla jopa 200 miljoonaa katsojaa. Meillä kävi hyvin, Piirainen sanoo.

Eurovision laulukilpailun finaali käydään tänä vuonna 13. toukokuuta. Suomi kamppailee finaalipaikasta ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta. Duo myöntää, että semifinaalivaiheessa putoaminen olisi pettymys.

- Totta kai se sillä hetkellä harmittaisi, mutta koen, että olemme jo tässä vaiheessa voittaneet tosi paljon. Olen ylpeä, että olemme päässeet tähän pisteeseen omaehtoisesti tehdyllä biisillä. Toki tästähän se peli vasta alkaa, Piirainen sanoo.

Lue myös: Ulkomaiden euroviisufanit hehkuttavat Norma Johnia: "Upea, 12 pistettä"

Lue myös: Mikä on totuus Norma John -nimen alkuperästä? Antti Holman "teoria" vain osittain totta

Kilpailut

Uusimmat