Kuva: Mikko Räsänen

Suomen euroviisuedustajaksi suoraan valittu Saara Aalto: "Pystyn vähintään toiseen sijaan!"

07.11.2017 16:15 - Iiro Myllymäki

Saara Aaltoa kosiskeltiin mukaan myös Ison-Britannian viisukarsintaan. Lopulta Suomi vei voiton.

Saara Aalto, 30, edustaa Suomea ensi vuoden Euroviisuissa. Jättiyllätys paljastettiin tänään tiistaina Uuden musiikin kilpailun (UMK) pressitilaisuudessa. Kyseessä on Suomen yli 50-vuotisen euroviisuhistorian ensimmäinen kerta, kun edustaja valitaan suoraan ilman karsintoja. Enää epäselvää on ainoastaan, millä kappaleella Saara Aalto Suomea edustaa.

Edustuskappale valitaan kolmen biisin joukosta 3. maaliskuuta suuressa Uuden musiikin kilpailun show’ssa Espoon Metro Areenalla. Nämä kolme kappaletta julkistetaan vasta ensi vuoden puolella. Voittokappaleen valintaan pääsevät vaikuttamaan suomalaisten puhelinäänestäjien lisäksi myös kansainväliset raadit.

Moniin kykykilpailuihin osallistuneelle Saara Aallolle Euroviisuissa esiintyminen on ollut unelma lapsuudesta lähtien. Nainen on osallistunut Suomen euroviisukarsintoihin vuonna 2011, ja UMK:n kautta hän haki viisuedustajaksi vuonna 2016. Kummallakin kerralla hän jäi toiseksi. Kun Aaltoa nyt pyydettiin suoraan euroviisuedustajaksi, hänen ensireaktionsa oli epäusko.

- Mietin, että oletteko oikeasti tosissanne. En olisi uskonut, että näin tapahtuu. Suomessa on aina ollut karsinnat euroviisuihin, enkä ajatellut, että Suomessa tehtäisiin tällaista ratkaisua. Tietenkin olin heti tosi iloinen ja otettu tästä pyynnöstä, Aalto kertoo Voice.fi:lle.

Kirjoitimme aiemmin, että Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC oli myös lähestynyt Saara Aaltoa ja pyytänyt häntä mukaan kilpailemaan Britannian viisuedustuspaikasta. Aalto on luonut uraa Briteissä sen jälkeen, kun hän sijoittui Ison-Britannian X Factorissa toiselle sijalle viime vuonna. Lopulta Ylen esittämä euroviisutarjous vei voiton.

- Haluan edustaa Suomea ja tehdä tämän suomalaisten kanssa yhdessä. Sitten britit voivat äänestää meitä! Aalto hihkaisee.

"Voittamaan lähdetään"

Aallon kolmea UMK-biisiä ei ole vielä päätetty. Biisejä tehdään kolmessa eri tekijätiimissä, joilta kultakin lopulta valitaan yksi biisi kamppailemaan viisuedustuksesta. Aalto kertoo, että on tehnyt paljon kappaleita Isossa-Britanniassa muun muassa Kylie Minoguelle, Spice Girlsille ja Enrique Iglesiasille biisejä tehneiden ammattilaisten kanssa. Nainen on myös kirjoittanut kappaleita viisuvoittobiisejäkin kynäilleiden ruotsalaisten biisinkirjoittajien kanssa. Tämän lisäksi Aalto on tehnyt musiikkia suomalaisten tekijöiden kanssa.

- Hyviä vaihtoehtoja on jo nyt, mutta vielä on aikaa kirjoittaa lisää biisejä, jotta saamme kolme parasta kilpailuun. Luvassa on kolme erilaista biisiä, Aalto sanoo.

Aallon mukaan viisuedustuskappaleeksi valittava biisi on samalla myös hänen tulevan albuminsa ensimmäinen single. Aalto on solminut Warnerin kanssa kansainvälisen levytyssopimuksen.

Portugalin Lissabonissa ensi toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin Aallolla on luonnollisesti tavoitteet korkealla. Kysyttäessä tavoitteista nainen vitsailee myös häneen juurtuneesta ikuisen kakkosen leimasta.

- Voittamaan lähdetään, mutta viisuissa ei voi ikinä tietää. Siellä melkein aina joku yllättäjä voittaa. Ainahan olen tullut toiseksi. Se on tapahtunut viisi kertaa. En ole ikinä epäonnistunut siinä. Uskon että siihen vähintään pystyn, Aalto nauraa.

Lue myös: Saara Aallolta ensimmäinen oma kappale X Factorin jälkeen - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat