Kuva: Emmi Moilanen

Tarja Halosella oli hauska tapa emännöimissään Linnan juhlissa: "Täytyy tunnustaa ja paljastaa"

06.12.2020 09:15 - Henna Koste

Presidentti Tarja Halonen emännöi Linnan juhlia ensimmäisen kerran tasan 20 vuotta sitten.

Presidentti Tarja Halonen vieraili Radio Novan Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa Esko Eerikäisen vieraana. Halonen kertoo, että viettää tänä vuonna itsenäisyyspäivää kotona puolisonsa Pentti Arajärven ja heidän kolmen kissansa kanssa. Tasan 20 vuotta sitten hän emännöi ensimmäistä kertaa Linnan juhlia. Millaisia muistoja tuo ilta tuo Haloselle? 

- Voin tunnustaa ja paljastaa, että meillä oli tapana videoida nämä itse omaankin käyttöön sen vuoksi, että siinä hulinassa emännällä ja isännällä, ei siinä tule riittävällä tavalla edes huomattua, ketä kutsutuista vieraista tuli ja lainausmerkeissä, minkä näköisenä. Seuraavana päivänä aina katsoimme, missä tuli oltua, Halonen naurahtaa. 

Koko kansan presidentiksi

Presidentti Halonen kertoo seuranneensa luonnollisesti myös Yhdysvaltain vaalitaistelua, mutta millä mielin?

- Uskomatonta, ihan uskomatonta. Totta kai hyvä muistaa, että USA ei ole samanlainen valtio kuin esimerkiksi Ranska tai Suomi. Se on tietynlainen versio tavallista kansallisvaltiota ja pidemmälle vietyä Euroopan Unionia. Liittovaltioasema on niin korostunut. Meiltä välillä unohtuu se, kun ei ole erikseen pääministeriä, vaan presidentti hoitaa molemmat, heillä on yksi valuutta ja heidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa on presidentin talon käsissä, emme huomaa sitä, että kysymyksessä on liittovaltio. Siinä liittovaltiossa osavaltiot valitsevat presidentin, eivätkä kansalaiset suoraan, kuten meillä, Halonen huomauttaa. 

Halonen toteaa, että Suomessa muutos tapahtui yllättävän nopeasti.

- Minä olen vielä äänestänyt nuoruudessani sekä keski-iässäkin presidentin valitsijamiestä. Olen ollut aikoinani sekä Kekkosella että Koivistolla valitsijamiehenä. Silloin, kun asteittain siirryttiin suoraan vaaliin, siinä oli valtavasti keskustelua siitä, onko tämä hyvä, Halonen sanoo. 

Eerikäinen huomauttaa, että Suomessa on ollut aina rakastettuja presidenttejä. Ovatko myönteiset gallupit vaikuttaneet Haloseen?

- Kyllä ne ovat rauhoittavia, kun on yhden henkilön instituutiosta kyse. Muistan, kun sanoin, että haluan tulla koko kansan presidentiksi, kyllä sain niitä posteja, että "Kuule akka, et varmasti ole koskaan minun presidentti", Halonen sanoo ja jatkaa, että se on kuitenkin tavoite. 

Presidentti heijastaa tätä Yhdysvaltain tilanteeseen. Se ei Halosen mukaan tarkoita sitä, etteikö näkisi kahtia jakautunutta kansaa, vaan sitä, että toistakin osapuolta pitää ymmärtää. 

Kuuntele presidentti Halosen koko haastattelu täältä

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tarja Halonen tiukkana Me Naisille: "Lasten hankkimatta jättäminen ei ole mikään ilmastoteko"

Kilpailut

Uusimmat