Kuva: Shutterstock

Naiset vinkkaavat: Asia, joka nostaa pohjamudissa rypevän itsevarmuuden välittömästi

25.08.2019 14:15 - Emmi Moilanen

Musiikki, ystävien tuki ja liikunta ovat suosittuja keinoja epävarmuuden karistamiseen.

Itseluottamuksen puute vaivaa meistä jokaista aika ajoin. Tunteeseen ei tulisi kuitenkaan jäädä vellomaan liian pitkäksi aikaa, vaikka joskus siitä irti päästäminen voikin tuntua vaikealta. Pure Wow -sivusto päästi naiset ääneen kertomaan, millä kikalla he nostattavat itsetuntoaan.

Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

Motivaatiopuhe itselle

”Oikeasti seison peilin edessä Teräsmies-asennossa ja sanon ääneen, ”hoidat homman kyllä.” Sitten pakotan itseni miettimään kolme asiaa, jotka olivat ennen minulle vaikeita tai heikkouksiani, joissa olen sittemmin petrannut. Joogaan myös paljon, erityisesti treenaan päälläseisontaa, koska siinä näen kehitykseni kohti tavoitteita.”

Ryhmäkeskustelu ystävien kanssa

”Muutamaa kuukautta ennen häitäni epäilin itseäni ja tekemiäni valintoja todella paljon. Ryhmächatti ystävien kanssa oli todellinen henkireikä, joka auttoi minua. Se, että sain purkaa asioita heille, oli yksi niistä asioista, joiden ansiosta pysyin järjissäni.”

Tsemppaava soittolista

”Joskus ihan järkytyn siitä, kuinka suuri vaikutus musiikilla on mielialaani. Olen paras tekemään soittolistoja jokaiseen mielentilaan. Kun huono itseluottamus vaivaa kuuntelen sitä, joka sisältää Beyoncéa, Lizzoa ja Shakiraa. Klisee? Varmasti, mutta se toimii.”

Pohdi, mistä kaikesta olet selvinnyt jo aikaisemmin

”Epäilen itseäni joka ikisenä päivänä (joskus jopa useita kertoja), mutta olen oppinut elämään asian kanssa. Jos kyseenalaistan elämääni, yritän ajatella niitä asioita, jotka ovat tuoneet minut juuri tähän pisteeseen. Jos olen selvinnyt siitä kaikesta, selviän kyllä tulevaisuudessakin.

Jos huono itsetunto iskee töissä, muistutan itseäni siitä, että minut on palkattu sinne syystä ja yritys luottaa minuun, joten myös itseni pitäisi. Enkä enää häpeile kysyä miljoonia kysymyksiä. Jos mikään ei tunnu toimivan, katselen käteni useita tatuointeja, jotka ovat päivittäinen muistutus positiivisena pysymisestä.”

Muista, että huonot päivät ovat täysin normaaleja

”Yleensä muistutan itseäni siitä, että on normaalia potea itseluottamuksen puutetta, enkä saa antaa kurjan mielialan kontrolloida elämääni. Normalisoi tunteet, niin ne eivät ota aivan niin suurta valtaa.”

Treenaa ja hikoile

”Lähden spinningiin. Musiikki ja ohjaajan luomat positiiviset mielikuvat lievittävät epävarmuutta.”

Lue myös: Unohda kriittisyys ja negatiivisuus: 4 tekoa kohti parempaa itsetuntoa

Lue myös: Naiset muokkasivat itsensä "täydellisiksi" - paljon puhuva video kerää kiitosta, katso

Lue myös: Karista stressi ja keskittymisvaikeudet joogalla: Jo 6 yksinkertaista liikettä riittää

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat