Irrota punkki iholta näin

25.06.2013 12:30 - Heli Thoren

Kun punkki pääse ihon alle, irrottaminen kannattaa tehdä maltilla.

Punkit levittävät puutiaisaivokuumetta ja borrelioosia. Jos punkki pääsee puremaan, kannattaa toimia nopeasti. Borrelioosi tarttuu hyvin epätodennäköisesti, jos punkin saa pois ihon alla kahdeksassa tunnissa. Harvinaisemman aivokuumeen osalta nopeuskaan ei välttämättä auta.

Musta piste

Punkki näyttää iholla kuin pieneltä irtonaiselta luomelta. Toisinaan punkit ovat niin pieniä, että niitä etsiessä kannattaa syynätä huolella esimerkiksi taskulampun kanssa. Jos havaitset punkin iholla, pyri saamaan kiinni punkin jaloista, jotka ovat ihon ulkopuolella. Pyöritä kevyesti ja vedä punkkia samalla ulospäin. Jos sinulla on punkkipihdit, myös niillä irrottaminen onnistuu. Vedä kuitenkin varovasti, jotta punkin pää ei jää ihon alle. 

Kun olet irrottanut punkin, tulee puremakohtaa tarkkailla. Jos siihen kehittyy ihottumaa tai punainen rengas kohdan ympärille, on syytä hakeutua lääkärille näyttäytymään. Puremakohtaa on syytä syynätä parin viikon ajan.

Kuume tai heikko olo vie lääkäriin

Myös jos olo menee heikoksi puremisen jälkeen, on syytä hakeutua ripeästi lääkäriin, koska se saattaa olla merkki borrelioositartunnasta. Puutiaisaivokuumeessa olo on niin huono, että ei ole epäilystäkään, onko potilas kipeä. Aivokuume vaatii välitöntä sairaalahoitoa.

Lähde: Punkki.net, Punkkiklinikka.fi

Kilpailut

Uusimmat