10 yllättävää syytä, miksi hymyileminen kannattaa

09.02.2015 13:38 - Anna Hopi - Luettu 4 176 kertaa

Iloinen ihminen on helpommin lähestyttävä ja hän herättää positiivisuudellaan huomiota. Hymy kannattaa, sillä sillä on useita yllättäviäkin hyötyjä.

Hymy kohottaa sinun mielentilaasi.

Viimeaikoina tehdyt tutkimukset kertovat, että kasvojen ilmeet vaikuttavat siihen, millä tuulella ihminen on. Hän alkaa samaistua tunteeseen, jota ilmentää kasvojen kommunikaatiollaan.

Jopa tekohymy saa sinut onnelliseksi.

Osa tutkimuksista väittää, että jopa tekohymyllä voit manipuloida itseäsi onnellisempaan tilaan.

Hymyileminen vähentää stressiä.

Vuoden 2012 tutkimuksessa Kansasin yliopistossa osallistujat laitettiin pitelemään syömäpuikkoja suussaan kolmella eri tavalla. Tehtävä sai heidät hymyilemään vahingossa, kun he olivat suorittaneet stressaavan tehtävän. Ne henkilöt, jotka hymyilivät eniten syömäpuikkotestissä, stressaantuivat vähiten.

Hymy tekee sinusta helposti lähestyttävämmän.

Vuoden 2004 Penn Staten yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, että kun työntekijä hymyili asiakkaalle aidosti, se vaikutti heihin positiivisella tavalla. Palvelutyössä tällaiset työntekijät koettiin pidettäviksi ja ystävällisiksi ja asiakkaat lähtivät tilanteesta pois tyytyväisempinä.

Hymy tekee sinusta luotettavamman oloisen.

Psykologisesta perspektiivistä katsoen ihminen, joka hymyilee vaikuttaa luotettavammalta kuin ihminen, jonka ilme on neutraali tai murjottava. Pittsburghin ylipiston tutkimuksessa tutkittiin mallin viehättävyyden, hymyn ja luotettavuuden suhdetta. Mitä enemmän mallit hymyilivät, sen luotettavammilta he vaikuttivat.

Hymy kehittää aivoja.

Aivot ovat linkittyneet normaalisti negatiiviseen ajatteluun osana elimistön puolustusstrategiaa. Hymy auttaa mieltä siirtymään positiivisempaan tilaan ja pysymään siellä kauemmin. Sen avulla voi kehittää itselleen positiivisia ajatusmalleja, joita voi treenata itselleen urheilijan tavoin.

Hymy tarttuu.

Oletko koskaan huomannut, miten kollegan tai ystävän hymy tarttuu sinuun tai toisinpäin? Ilmiölle on tieteellistä todistusaineistoa. Neurotieteilijä Marco Iacobonin mukaan meillä on peilineuroneita, jotka aktivoituvat esimerkiski hymyn yhteydessä. Ihminen siis matkii mielellään toisen eleitä, ilmeitä ja tapoja.

Hymy vahvistaa kehoa solutasolta asti.

Hymy voi auttaa pääsemään eroon kehostressistä, koska se tehoaa ja lievittää jännitystä jopa solutasolta asti. Näin kertoo biokemisti ja taiteilija Sondra Barrett. Secret of Your Cells -kirjassaan hän kertoo, miten solut voivat erottaa turvan ja vaara, löytää ja korjata onfelmia ja luoda balanssia kehoon. Kun hymyilemme, vähennämme jännityksiä soluissa, mikä vähentää stressistä johtuvien solumutaatioiden syntyä.

Hymy tekee sinuta tuottavamman.

Virnistys tekee sinusta tuottavamman työntekijän, kertoo vuoden 2010 tutkimus. Onnellisuus saa ihmisen tekemään enemmän työssä.

Hymy herättää luovan voimasi

Vuoden 2013 tutkimus Kalifornian yliopistosta kertoo, että hymyilevä ihminen omaa paljon luovempia ratkaisuja ongelmiinsa verrattuna niihin ihmisiin, jotka ovat negatiivisten ajatusten heikentämiä. Dopamiini kasvattaa onnellisuutta, ja kyseinen hormoni liittyy oppimiseen, asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Lähde: Huffington Post.

 

Haluatko tehdä tästä vuodesta onnellisen? Lue täältä huikeimmat vinkit parhaaseen vuoteen 2015.

Kilpailut

Uusimmat