Kuva: Shutterstock

Kärsitkö univaikeuksista tai levottomasta yöunesta? Saatat potea tietämättäsi magnesiumin puutetta

14.04.2019 20:15 - Emmi Moilanen

Magnesium rentouttaa tehokkaasti niin mieltä kuin kehoakin.

Uutisoimme aiemmin, että puolison levottomasta unesta kärsivän kannattaa kokeilla ”unieroa.” Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Jos yöunet kuitenkin sujuvat kumppanin kanssa levollisesti, etkä löydä syytä huonon unenlaatuun esimerkiksi liiallisesta kofeiinin juomisesta tai epäsäännöllisestä unirytmistä, kannattaa ruokavalio ottaa parempaan tarkasteluun.

Bustle-sivusto uutisoi, että magnesiumin puute voi tehdä yöunesta levotonta ja altistaa aamuiselle väsymykselle.

- Magnesium on erittäin tärkeä tekijä noradrenaliini nimisen hormonin toiminnan kannalta. Hormonia erittyy suuria määriä sympaattisen hermoston toiminnan kohotessa, kuten esimerkiksi ”taistele tai pakene” tilanteissa, tutkija William Howrilla kertoo.

- Edellä mainittujen tilanteiden laukaisevana tekijänä on yleensä stressi, hän jatkaa.

Apu stressiin ja parempaan unenlaatuun voi löytyä magnesiumista.

- Magnesium rentouttaa hermostoa, lihaksistoa ja aivoja. Magnesiumin muute on yksi yleisimmistä mineraalien vajauksista, joita näen, Howrilla tiivistää.

Erinomaisia magnesiumin lähteitä ovat muun muassa pähkinä, banaani, palkokasvit, maitotuotteet ja kala.

Lue myös: Rakastatko nukkumista? 6 asiaa, joihin todennäköisesti samaistut

Lue myös: Nukutko koirasi kanssa samassa sängyssä? Se takaa paremmat yöunet kuin kumppanin kanssa

Lue myös: Miksi nukkuminen uuden kumppanin kanssa tuntuu vaikealta? Ilmiölle useita eri selityksiä

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat