Kuva: Shutterstock

Herkutteletko stressaantuneena liikaa? Asiantuntijan 4 vinkkiä ongelman taltuttamiseen

14.10.2019 17:45 - Emmi Moilanen

Ravitsemusasiantuntija suosittelee meditaatiota stressin lievittämiseen.

Tiedetään, että riittävä uni on yksi merkittävimmistä tekijöistä stressin hallinnan kannalta. Hyvin nukutut yöunet hillitsevät myös napostelun himoa, eikä herkkuhammasta pääse kolottamaan niin usein. Jos tiedät stressin laukaisevan sinussa tunnesyömistä, ennen herkuttelua on hyvä myös pysähtyä pohtimaan sitä, oletko oikeasti nälkäinen vai pelkästään mielitekojesi johdateltavana.

Ravitsemusasiantuntija Serena Poon listasi edellä mainittujen seikkojen lisäksi Pure Wow -julkaisulle ne niksit, joiden avulla vähennät stressin aiheuttamaa herkuttelua. Voit lukea asiantuntijan vinkit alta.

Sisällytä pieni hetki meditaatiota päiviisi

- Kokemukseni mukaan jo päivittäinen, muutaman minuutin mittainen meditaatioharjoitus voi olla hyvin tehokas keino stressin lievittämiseen. Se auttaa myös keskittymiseen sekä hillitsee stressisyömistä, Poon selittää.

Pidä lyhyt tauko

- Kun tunnet, että stressisyöminen nostaa päätään, pidä pieni tauko siitä, mitä oletkin tekemässä, Poon aloittaa ja vinkkaa jo pienen happihyppelyn tekevän ihmeitä.

- Tämä vie vain muutaman minuutin, mutta katkaisee stressiä, hän jatkaa.

Suosi vihanneksia

Stressaavassa elämäntilanteessa Poon muistuttaa siitä, että keittiöstä olisi hyvä löytyä runsaasti kasviksia. Kasvisten lisäksi myös esimerkiksi pähkinät ja avokadot auttavat pitämään energiatasojasi yllä.

Juo riittävästi vettä

Kehon nesteyttämien on aina tärkeää, mutta stressaantuneena on yhä tärkeämpää huolehtia riittävästä veden juonnista. Poon painottaa, että nestehukka voi aiheuttaa nälän tunnetta, vaikka oikeasti olisit vain janoinen. Kun stressin aiheuttama napostelun himo iskee, hörppää siis ensin lasillinen vettä.

- Jätä sokeriset juomat väliin ja ota vettä. Tai jos suosit lämpimiä juomia, valitse kupillinen teetä, Poon kertoo.

Poon muistuttaa myös, että stressisyömiseen sortuminen ei ole maailmanloppu. Hän kannustaa jokaista suhtautumaan itseensä lempeästi, eikä herkuttelusta tulisi ruoskia itseään liikaa.

Lue myös: Lievitä stressiä tehokkaasti jo kuudessa minuutissa - katso miten

Lue myös: Nyt se on todistettu - naiset kokevat stressiä helpommin kuin miehet

Lue myös: Addiktoivimmat ruoat listattiin - löytyykö oma suosikkisi listalta?

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat