Kuva: Shutterstock

Nuku paremmin: 6 askelta kohti syvää ja laadukasta unta

15.01.2020 19:45 - Emmi Moilanen

Korjaat unirytmiäsi parhaiten, kun teet pieniä muutoksia kerrallaan.

Jos olo tuntuu nuutuneelta ja kaipaat iltapäivisin päiväunia, on mahdollista, että unirytmissäsi olisi korjaamisen varaa. Jos vuonna 2020 sinulla on haaveissa energisempi olo sekä seesteiset illat, katso alta Popsugar-sivuston haastattelemien asiantuntijoiden vinkit parempaan uneen.

Korjaa unirytmisi askel askeleelta:

1. Pilko päiväsi osiin ja selvitä osio kerrallaan, millaisiin asioihin kulutat aikaasi. Jos yrität aikaistaa nukkumaanmenoasi, psykologi Neda Gould vinkkaa, että aluksi olisi hyvä tarkastella omaa ajankäyttöä. Jäätkö esimerkiksi katselemaan vielä YouTube-videoita juuri ennen unia tai viivästyykö iltapäivällä kokkailusi sen takia, että pötkötät sängyllä pitkään selaamassa sosiaalista mediaa?

Näiden seikkojen karsiminen omasta aikataulusta takaa sen, että sinulle jää jo illasta enemmän uniaikaa.   

2. Rajoita kofeiinia, alkoholia ja raskasta ruokaa ennen nukkumaanmenoa. Kofeiini vaikuttaa kehossasi 6-8 tunnin ajan, unihäiriöihin perehtynyt Alon Avidan muistuttaa ja lisää, että myös alkoholi ja rasvaiset ruuat juuri ennen nukkumaanmenoa nautittuna voivat häiritä unenlaatuasi.

3. Laadi itsellesi iltatoimet, jonka kaavaa noudatat illasta toiseen. Rutiini voi koostua esimerkiksi iltapesusta, puhelimen äänettömälle laittamisesta, lukemisesta ja valaistuksen himmentämisestä.

- Yritä pysyä aikataulussasi joka ilta tunnin tarkkuudella, Avidan neuvoo.

4. Sammuta elektroniikka tunti ennen nukkumaanmenoa. Kokeile korvata illan ruutuaikaa esimerkiksi lukemisella tai meditoimisella, sillä tutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että laitteista hohkaavalle siniselle valolle altistuminen heikentää unenlaatua.

5. Aloita nukkumaanmenon aikaistaminen 15-20 minuutilla. Gouldin mukaan muutos on hyvä aloittaa pienin askelin ja jatkaa ilta illalta niin kauan, kunnes olet tavoitteessasi

6. Muistuta itseäsi siitä, miksi teen tämän kaiken. Jotta tapa pysyy yllä, itseään on välillä hyvä muistuttaa siitä, miksi haluat nukkua enemmän? Haluatko kenties eroon väsymyksen aiheuttamista päänsäryistä, kaipaat lisää energiaa tai haluat tehdä hyvää palautumiselle sekä aineenvaihdunnallesi?

Lue myös: Näetkö jatkuvasti unia irtoavista hampaista? Asiantuntijat paljastavat, mitä se kertoo elämästäsi

Lue myös: Eikö uni tule? Katso nopea ja helppo niksi, jonka avulla nukahdat helpommin

Lue myös: Tutkimuksen mukaan riittävä uni tekee ihmisestä viehättävämmän - katso mikä on sopiva määrä

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat