Kuva: Shutterstock

Tutkimuksen mukaan päiväunet voivat tarjota yllättäviä hyötyjä aivoille

15.07.2023 18:15 - Minttu Tikkanen

Päiväunet ovat hyödyksi, kunhan ne pitää suhteellisen lyhyinä.

Lontoolaisen UCL-yliopiston johtaman tutkimuksen mukaan päiväunten nukkujat saattavat saavuttaa aivoilleen terveyshyötyjä, jotka muuten jäisivät välistä.

Tutkimuksen loppuraportista käy ilmi, että lyhyehköjen päiväunten nukkuminen voi ehkäistä aivoja myöhemmin esimerkiksi vanhemasta ennenaikaisesti. Ero aivojen vanhenemisessa päiväunia nukkuvien ja nukkumattomien välillä oli jopa 2,6-6,5 vuotta. 

Päiväunien säännöllisen nukkumisen havaittiin vaikuttavan erityisesti aivojen tilavuuteen. Suurempi tilavuus puolestaan on yhdistetty tutkimuksissa pienempään dementian ja muiden sairauksien riskiin. 

Kognitiivisille kyvyille on jo aiemmissa tutkimuksissa pidetty hyödyllisimpinä lyhyehköjä eli maksimissaan 30 minuutin päiväunia. Lisäksi päiväunet kannattaa ajoittaa aikaiseen vaiheeseen päivää, etteivät ne häiritse yöunta.

Tutkimuksessa käytettiin yli 370 000 40-69-vuotiaan ihmisen tietoja, jotka kerättiin Ison-Britannian biopankista. Tutkimuksessa verrattiin aivokuvia ja kognitiivisia kykyjä keskenään ihmisiltä, jotka nukkuvat ja jotka eivät nuku päiväunia.

Lue myös: Nukkumisella voi tutkimuksen mukaan olla vaikutusta elinikään jopa vuosilla - 5 asiaa, jotka on syytä huomioida

Lue myös: Nukutko tarpeeksi, mutta silti väsyttää? Asiantuntijat tietävät, missä ongelma voi piillä

Lue myös: MTV: Liian vähäinen nukkuminen yhdistettiin riskitekijäksi jälleen uuteen vakavaan sairauteen

Lähde: UCL

Kilpailut

Uusimmat