Kuva: Shutterstock

Rasittavaa liikuntaa kannattaisi lisätä jo nuoresta alkaen - voi ehkäistä sydänsairauksia

15.04.2024 19:15 - Jasmin Mikkilä

Tuloksissa korostetaan reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämistä sekä paikallaolon vähentämistä.

Runsas paikallaanolo sekä liikunnan vähäisyys lapsuudesta asti kuormittavat sydäntä nuoruudessa, kerrotaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Tuloksista ilmeni, että rasittavan liikunnan lisääminen jo nuoresta iästä alkaen voi auttaa ennaltaehkäisemään sydämen toimintahäiriöitä.

Tutkimuksen mukaan sydämen kuormitus oli erittäin korkea nuorilla, joilla rasittavan liikunnan määrä oli alhainen lapsuudesta alkaen. Kevyt liikunta ei ollut yhteydessä sydämen työkuormaan.

Tutkimuksesta ilmeni myös, että liikunnan vähyys sekä runsas paikallaanolo olivat tulosten mukaan yhteydessä korkeampaan kehon rasvaprosenttiin. Kehon rasvaprosentti selitti myös osaltaan paikallaanolon, liikunnan määrän sekä sydämen rasituksen väliset yhteydet.

Liikaa istumista kannattaa välttää

Tuloksissa korostetaan erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämistä sekä paikoillaanolon vähentämistä. Tällä tavoin ylipainoa sekä sydämen toimintahäiriöitä voidaan ennaltaehkäistä jo nuoresta alkaen. 

- Nuoret viettävät paikoillaan yhdeksän tuntia päivässä ja vain joka kymmenes nuori liikkuu suositusten mukaisesti tunnin päivässä. Nämä ovat huolestuttavia lukuja, kertoo lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.    

Liikkumisen lisäämisellä ja paikallaanolon vähentämisellä voi olla suuria vaikutuksia nuorten sekä lasten hyvinvointiin.

- Runsaan ja päivittäisen reippaan ja rasittavan liikkumisen tulisi olla normaali osa lapsuutta ja nuoruutta sydämen terveyden, mutta myös yleisen hyvinvoinnin kannalta, Haapala korostaa. 

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehtyyn tutkimukseen osallistui 153 nuorta, ja heidän paikallaanolonsa sekä liikkumisensa määrää seurattiin lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan.

Lue myös: Voiko sydämen vajaatoiminnan havaita älypuhelinsovelluksella? Ehkä pian, selvisi Turun yliopistossa

Lue myös: Tutkijat havaitsivat istumisen vähentämisen vaikuttavan verenpaineeseen jo tietyn ajan jälkeen

Lue myös: Voiko syyhypunkki hypätä mukaan työpaikan naulakosta tai julkisen pytyn renkaalta? Lääkäri vastaa

Lähde: Jyväskylän Yliopisto

Kilpailut

Uusimmat