Tappara vierailee Raumalla

07.02.2014 09:00 - Frans Metsälä

Viiden ottelun voittoputkessa oleva Tappara kohtaa tänään Lukon Raumalla pelattavassa ottelussa. Kirvesrinnat ovat voittaneet joukkueiden kaikki kauden kolme aikaisempaa kohtaamista. Radio City Tampereen Kiekkoradio selostaa Lukon ja Tapparan välisen ottelun alkaen kello 18.30.

Liiga jatkuu perjantaina neljän ottelun kierroksella. Viiden ottelun voittoputkessa oleva Tappara kohtaa Lukon Raumalla. Tappara voitti tiistaina HIFK:n Hakametsässä voittomaalikilpailun jälkeen 2 – 1 -lukemin. Nick Bailen vei kirvesrinnat johtoon komealla laukauksella. Jan-Mikael Järvinen ja Jukka Peltola alustivat Bailenin ylivoimaosuman. Corey Elkins tasoitti ottelun toisen erän alussa Ryan Thangin syötöstä. Josh Green pääsi yrittämään Tapparan toista osumaa rangaistuslaukauksesta. HIFK:n Ville Husso kuitenkin torjui Greenin yrityksen. Maalittoman päätöserän jälkeen ottelu siirtyi jatkoajalle. Muutamasta hyvästä tilanteesta huolimatta jatkoajalla ei tehty maalia. Debyyttiottelunsa pelannut Jukka Voutilainen (kuvassa) onnistui kahdesti voittomaalikilpailussa ja takasi kaksi pistettä kirvesrinnoille. Tapparan Juha Metsola torjui ottelussa 22 kertaa. Lukko puolestaan hävisi tiistaina Lahdessa Pelicansille maalein 2 – 1. Toni Koivisto viimeisteli ottelussa raumalaisten ainokaisen.

Sarjataulukossa toisena oleva Tappara on kerännyt 99 pistettä pelaamastaan 49 ottelustaan. Sarjataulukossa kuudentena olevat raumalaiset ovat keränneet 77 pistettä yhtä monesta ottelusta. Kirvesrinnat ovat voittaneet joukkueiden kaikki kauden kolme aikaisempaa kohtaamista. Aiemmin Raumalla lokakuussa pelattu ottelu päättyi kirvesrinnoille 3 – 5 -lukemin. Hakametsässä Tapparan voittolukemat ovat olleet 2 – 0 ja 3 – 0.

Radio City Tampereen Kiekkoradion Juha Lindgren selostaa Lukko – Tappara -ottelun alkaen kello 18.30. Kiekkoradio käynnistyy tuntia aikaisemmin. Katso iltapäivällä julkaistavat joukkueiden kokoonpanot tästä.

Kilpailut

Uusimmat