IS: '15-vuotias voi voittaa Tangomarkkinat'

16.01.2013 09:05 -

Tangomarkkinoiden järjestäjät puolustavat uutta sääntömuutosta, jonka mukaan kilpailuun saavat osallistua lapsetkin.

Järjestäjien mukaan ikärajat haluttiin poistaa Tangomarkkinoilta, koska monella nuorella voi olla jo tarpeeksi kypsyyttä laulajana. Aivan nuorimpien lasten menestykseen järjestäjät eivät kuitenkaan usko.

– Täytyy sattua aikamoinen ihme, että 12–13-vuotias voittaisi kisan. Mutta esimerkiksi 15–16-vuotiailla voi olla jo mahdollisuudet menestyä, kilpailun tuomari Ilkka Vainio kommentoi Ilta-Sanomille.

Tuomariston puheenjohtaja Martti Haapamäki sanoo, että yksi voittajan kriteereistä on, kuinka hyvin kilpailija pystyy hoitamaan tangokuninkaallisen velvoitteita.

– Tangokuninkaallisille on luvassa runsaasti keikkaa ympäri Suomen, ja tuomariston pitää harkita, kuinka nuori pystyy keikkailemaan niin tiiviisti kuin pesti vaatii, Haapamäki kertoo.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat