DTM sulki ovensa Helsingin keskustassa vuonna 2020.
Hokka kertoo hyvin yksinkertaisesta ruokavaliostaan Gogin kantabaari -podcastissa.
Christoffer Strandberg on yrittänyt opetella myös sanomaan ei.
Miisa Grekov kertoo, että sisällöntuottaja hänessä herää helposti vapaa-ajallakin.
Nieminen vierailee Gogin kantabaari -ohjelmassa.
Salmela ei näe lapselle koituvan suurta haittaa sosiaalisessa mediassa näkymisestä.
Gogin kantabaari -sarjan vetäjä kertoo ohjelmassaan, miten hänet passitettiin vaatteidenvaihtoon Salattujen elämien kuvauksissa.
Sacha Baron Cohen tunnetaan muun muassa Borat- ja Bruno-elokuvista.
Vilma Alina tietää yleensä heti, haluaako biisin itselleen vai antaako sen muille.
Hemmo Karja on gradua vaille valmis kauppatieteiden maisteri, kertoo MTV Uutiset.
Näyttelijä Hennariikka Laaksolalle päivittäisdraaman tekeminen on tuttua puuhaa. Näyttelijä paljastaa, miksi hän syttyy kameran edessä enemmän kuin teatterilavalla.
Näyttelijä Johanna Puhakan kesä on kulunut Rantabaari-sarjan kuvauksissa.
Näyttelijä Sofia Arasolan hahmo poistuu Salkkareiden sisarsarjasta dramaattisesti.
Näyttelijä Eric Barcon kevääseen mahtui yllättäviä käänteitä. Niitä riittää myös Rantabaarin kolmannella kaudella, josso Barco nähdään jälleen Milo Vinbergin roolissa.
Rami Farooq työskentelee taiteen parissa. Pesti Rantabaari-sarjasta sai hänet todella kiinnostumaan näyttelemisestä.
Monipuolista näyttelijän uraa luonut Matti Leino myöntää, että tänä kesänä hän sai näytellä haastavimpia kohtauksia kameran edessä.