Tämä liike ei onneksi vaadi muita välineitä kuin oman kehon.
Riittävä lepo on äärimmäisen tärkeää aktiivisesti liikkuvallekin.
Liikunnan tiedetään edistävän mielenterveyttä ja lisäävän hyvää oloa, joten sille kannattaa uhrata aikaa.
Hyppynaru on halpa ja hyvä väline sykkeen nostamiseen sekä alkulämmittelyyn.
Jos nouset portaat ylös vaivattomasti ja treenisi sisältää monipuolisesti eri lajeja, on todennäköistä, että kuntosi on hyvä.
Muutamilla virheillä voit pilata treenisi tulokset.
Jos liikkeen tekemiseen ei keskity, voi menttää puolet treenin hyödystä.
Hyvän kuntosalin tai mieleisen liikuntalajin etsimiseen kannattaa käyttää runsaasti aikaa ja vaivaa, sillä ennen pitkää se maksaa itsensä takaisin.
Tutkijoiden mukaan aamukahvin hörppääminen ennen treeniä saattaa olla fiksu idea.
Personal trainer Petteri Avola kannusta ihmisiä säännölliseen ruokarytmiin.
Jessica Reimanin mukaan kesäkunnon tavoittelu voi olla myöhäistä - mutta myös lyhytnäköistä.
Videolla esitellään helppoja liikkeitä, jotka polttavat rasvaa, kun niitä tehdään intensiivisesti ja sopivia aikoja putkeen.
Videolla nelikymppinen nainen kertoo alapäänsä melkein syttyneen tuleen jo pelkän alkulämmittelyn aikana.
Musiikki tunnetusti tehostaa kuntoilua, mutta on myös olemassa kaava sille, mikä tehoaa parhaiten.
Loukkaantuminen ei aina tarkoita sitä, että treenaaminen tulisi lopettaa kokonaan toipumisen ajaksi. Normaalin lihasrasituksen ja loukkaantumisen erottaminen toisistaan on tärkeää.
Työskentelitpä sairaalassa, koulussa, rakennustyömaalla tai ravintolassa, kunnon ylläpitäminen onnistuu vaivattomasti myös töissä.