Uuden levyn tiimoilta tehdään myös kattava kiertue.
Legendaarinen yhtye julkaisi vastikään kaksi uutta singleä.
Pian fanit saavat maistella Marraskuu-nimistä punaviiniä.
Miljoonasateen oma olut kantaa nimeä Rokkarin Luu.
Miljoonasateen uusin albumi julkaistaan 19. helmikuuta. Bändi lupaa, että tekee parempaa musiikkia kuin koskaan.
Laulaja Heikki Salon mukaan Miljoonasateen uuden levyn nimi on Sähköinen Rouva Maa.  
Miljoonasateen single Intianpuuvillaa on bändin uusin tuotos.
Vuonna 1985 perustettu Miljoonasade rokkaa taas keikoilla - kovaa.
We Want More -ohjelma on ollut mediapyörityksen keskellä, kun Miljoonasateen entinen kosketinsoittaja Olli Heikkinen tylytti ohjelman Facebook-päivityksessään. Yhtyeen keulahahmo Heikki Salo ei yhdy hänen mielipiteisiinsä.
Ylen We Want More -ohjelma on joutunut negatiivisen mediahuomion keskelle jo ennen alkamistaan. Miljoonasateesta tuttu Olli Heikkinen kertoi äskettäin Facebookissa todellisen syyn sille, miksi häntä ei nähdä ohjelmassa mukana.
We Want More -ohjelman pressitilaisuudessa nähtiin eilen uudistunut Miljoonasade. Kosketinsoittajana pitkään kokoonpanoon kuulunut Olli Heikkinen ei ollut paikan päällä.
Suosikkiyhtye Miljoonasade on ollut viime vuodet tauolla. Kokoonpano tekee näyttävän paluun We Want More -ohjelmassa.
Miljoonasateen matkaan on mahtunut kilometreittäin keikkamatkaa ja lavoja. Heikki Salo kiteytti Iskelmän haastattelussa sen, miten positiivisesti tauko vaikutti bändiin.
Aamuklubin Anna-Mari Raaska ja Antti Granlund tietävät aamutyöläisinä, miten tärkeä hyvä aamupala on päivällä jaksamisen kannalta. We Want More -ohjelmassa palaava Miljoonasade pitää huolta keikkakunnostaan.
Ylen TV2-kanavalla We Want More -ohjelmassa tullaan näkemään viisi aikanaan lopettanutta bändiä, jotka tekevät paluun. Yksi kokoonpanoista on Miljoonasade.