Silmun vaimo on vahvistanut suru-uutisen Iltalehdelle.
Näyttelijä Antti Tuomas Heikkinen kertoo Iskelmän Satu Kotosen haastattelussa, kuinka suosikkihahmo sai alkunsa. Sketsihahmo on erityisesti perheenäitien suosiossa.
Simo Silmu kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että korkki on pysynyt täysin kiinni puoli vuotta.
Matti Silmua jännittää siirtyminen kitaran varresta laulajan valokeilaan.
Yölintu-yhtyeen laulaja Simo Silmu juhlistaa pyöreitä vuosia Turussa erityisessä konsertissa.
Bändin uusi kappale kantaa nimeä Ajopuu.
Preussinpunaista -kappaleen säveltäjä Kai Jämsä teki Yölinnun biisistä oman versionsa.
Yölintu-yhtyeen kulisseissa on viime aikoina kuohunut. Solisti Simo Silmu voi omien sanojensa mukaan kuitenkin paremmin kuin koskaan.
Silmu kertoo miettineensä yhtyeestä lähtemistä jo aikaisemmin.
Yölintu-yhtyeen perustajajäsen Matti Silmu laittaa pisteen yhteiselle taipaleella bändin kanssa.
Kerroimme aiemmin Yölintu Oy:n olevan talousvaikeuksissa. Nyt yhtiö on hakeutunut virallisesti konkurssiin.
Lehtitietojen mukaan Yölintu Oy on talousvaikeuksissa. Miltä näyttää kokoonpanon tulevaisuus?
Kappaleen esittää Kaisa-Mari Ruokolainen, joka on kiertänyt Yölinnun kanssa kesäkiertueella.
Katso Yölinnun laulajan Simo Silmun haastattelu, joka kuvattiin hetki ennen yhtyeen keikkaa Iskelmäfestivaalilla.
Menestyksekkään Yölintu-yhtyeen Minne maailma kuljettaa -levy palkittiin kultalevyllä ennen iltakeikan alkua.