Kuva: Mikko Räsänen

Janna julkaisi kappaleen tulisesta rakastumisesta - mukana Nikke Ankara!

11.08.2017 09:08 - Anna Hopi - Luettu 559 kertaa

Vaikee mut oikee -kappaletta on kuultu yhteisesityksinä muutamilla keikoilla.

Janna julkaisee tänään Vaikee mut oikee -singlen, joka kertoo hullusta ja tulisesta rakkaudesta ja rakastumisesta. Kun toinen tuntuu siltä oikealta niin on valmis tekemään mitä vaan suhteen onnistumisen eteen. Kappaleella kuullaan Nikke Ankaran rap-osuudet, jotka tuovat menevään biisiin huumoria ja keveyttä.

- Nikke on aivan suvereeni, arvostan hänen lahjojaan hurjasti, kehuu Janna.

Kappale on kuultu jo muutamilla keikoilla yhteisesityksenä. Janna valmistelee parhaillaan tulevaa, toista suomenkielistä albumiaan, joka julkaistaan syksyn aikana. Levyn tuottajina toimivat Jurek ja MGI.

Janna on miettinyt avioeronsa jälkeen elämänsä kuvioita uusiksi. Hän kertoi aikaisemmin Voice.fi-sivuston haastattelussa, että hänen on nykyään vaikeampi luottaa ihmisiin, koska voisi satuttaa itsensä.

- Se onkin pelottavaa. Mutta ei tietenkään pidä alkaa mihinkään urpoihin luottaa ihan saman tien.

Kuuntele kappale alta.

Lue myös: Janna, 35, jätti ikäkriisit taakseen: "Mieluummin olen kolmekymppinen kuin kaksikymppinen"

Kilpailut

Uusimmat