Kuva: EBU / Corinne Cumming

Kolumni: The Rasmus esiintyi Euroviisujen raadeille - ensimmäiset 25 sekuntia saattoivat ratkaista bändin kohtalon

11.05.2022 23:15 - Iiro Myllymäki

Jos Suomi mielii päästä finaaliin, Lauri Ylösen laulusuorituksen on oltava priimakunnossa, kirjoittaa Voice.fi:n musiikkitoimittaja Iiro Myllymäki.

Suomen The Rasmus esiintyi keskiviikkoiltana Euroviisujen toisen semifinaalin jury show’ssa. Kyseessä on semifinaalin läpimeno, jonka perusteella eri maiden raadit antavat äänensä. Raadeilla on kokonaisäänipotissa puolet vallasta, kun taas toinen puolikas äänistä jaetaan yleisöäänestyksessä.

Kyse on siis erittäin tärkeästä esiintymisestä, jossa on syytä onnistua. Tämän vuoden Euroviisuissa toinen semifinaali on ensimmäistä kovatasoisempi ja jatkoon menijöitä on hankalampi ennustaa. Virheisiin ei ole varaa jury show’ssa eikä tietenkään torstain varsinaisessa semifinaalissakaan.

Itseäni huolestutti The Rasmuksen esityksessä etukäteen eniten, miten Lauri Ylösen laulusuoritus sujuu. Viisufanit ovat jo pitkään pohtineet, riittääkö The Rasmus -solistin laulutaito Euroviisuissa. UMK:ssa varsinkin Jezebel-kappaleen alku kuulosti hyvin epävarmalta ja epävireiseltä. Tällainen luo herkästi kokonaisuuteen epäammattimaisen vaikutelman. Sama vaiva oli myös The Rasmuksen toisissa Torinon viisuharjoituksissa, jotka pääsin katsomaan Euroviisujen online-pressikeskuksen kautta. Ylönen lauloi heikolla tekniikalla, hengästyneesti ja pinnistellen. Tällainen ei tulisi kuuloon varsinkaan raatien edessä.

Euroviisujen kansalliset raadit koostuvat kussakin maassa viidestä musiikin ammattilaisesta, joita pyydetään arvioimaan esityksiä tiettyjen kriteerien perusteella. Heti ensimmäisenä kriteerinä mainitaan laulutaito. Pelkäsin etukäteen, että jos Ylösen laulu ei ole priimakunnossa jury show’ssa, pisteet saattavat jäädä saamatta. Visuaalisesti esityksessä on palikat kohdillaan, joten laulusuoritus oli ensisijainen huolenaihe.

The Rasmus onnistuu tuomaan bändikemiansa euroviisulavalle. (kuva: EBU / Corinne Cumming)

Helpotuksen huokaus

Ilokseni voin todeta, että Ylönen lauloi jury show’ssa paremmin kuin yhdessäkään aiemmassa kuulemassani Jezebel-vedossa. Kappaleen ensimmäiset 25 sekuntia ovat kriittisimmät. Kamera kuvaa pelkkää Ylöstä ja mies laulaa ilman taustalaulujen ja suurten kitaravallien vetoapua. Jos tässä kohtaa laulu kuulostaa huonolta, se pistää korvaan ja pahasti ja finaalipaikalle voi sanoa hyvästit. Ilmeisesti Ylönen oli löytänyt tarvittavan itsevarmuuden tai näyttämisen halun juuri tähän kohtaan, sillä nyt hän kuulosti hyvältä. Ei toki miltään illan parhaalta vokalistilta, mutta paremmalta kuin aiempien näyttöjen perusteella odotin hänen kuulostavan. Parissa kohtaa Ylönen tosin hieman nielaisi sanoja, mistä tuli epätasaista vaikutelmaa lauluun. Hän pysyi nuotissa kautta linjan huomattavasti paremmin kuin aiemmin.

Kertosäkeet eivät ole missään kohtaa olleet niin suuri huolenaihe. Niissä on mukana enemmän taustalauluja, joihin pienet epäpuhtaudet hukkuvat. Yhtye oli tehnyt muutoksia kertosäkeeseen verrattuna näkemiini toisiin harjoituksiin. Tuolloin taustanauhalta kuului vähemmän ennalta nauhoitettuja taustalauluja kuin tämän illan vedossa. Taustanauhaan tukeutuminen on yhtyeen kohdalla viisas valinta, sillä livetaustalaulut kuulostivat studiossa nauhoitettuihin verrattuna paljon kämäisemmiltä.

Lauri Ylönen kertoi ennen Torinoon lähtöä, että oli mennyt UMK:hon valmistautumisen aikana elämänsä ensimmäisille laulutunneille. Mies jatkoi laulunopettajan opeissa myös UMK:n jälkeen. Ilmeisesti oppi on mennyt perille, vaikka pitkään näyttikin huonolta.

Joku voisi sanoa, että rockia kuuluukin laulaa rujosti eikä sävelpuhtaudella ole niin väliä. Tämä ei ole Euroviisuissa totta. Oikeassa sävelessä pysyminen on euroviisuesityksessä minimivaatimus. Jos siihen ei yllä, raadit rokottavat. Yleisöäänestyksessä The Rasmus saattaa saadakin enemmän anteeksi, jos yleisö vain tykästyy show’n aitoon rockenergiaan. Toivon kuitenkin hartaasti, että Lauri Ylönen yltää hyvään laulusuoritukseen myös varsinaisessa semifinaalissa. Keskiviikkoillan jury show’n perusteella tähän on myös aiempaa helpompi uskoa.

Mitkä sitten ovat The Rasmuksen mahdollisuudet päästä viisufinaaliin? Toisen semifinaalin taso on niin tasainen, että tätä on erittäin hankala ennustaa. Itse uskon, että Suomi on semifinaalinsa kymmenen parhaan rajamailla, ja vaakakuppi voi kallistua kummalle puolelle tahansa. Ylösen keskiviikkoinen laulusuoritus yhdistettynä oikeasti hyvännäköiseen esitykseen saa minut kuitenkin toiveikkaaksi.

Ensimmäisessä semifinaalissa nähtiin jälleen, että yllätyksiä tulee. Ainakin The Rasmus on ollut kautta linjan motivoitunut ja kaikkensa antava edustaja, jota ei tarvitse hävetä.

Lue myös: Euroviisulavan piinalliset tekniset ongelmat iskivät myös The Rasmukseen - ”Turha jäädä itkemään"

Lue myös: The Rasmus on pohtinut Lauri Ylösen paidattomuutta viisuesityksessä - "Mielestämme se on ok"

Voice.fi, Radio Nova, Radio City, Iskelmä ja SuomiRock kuuluvat Bauer Mediaan.

Lähde: Eurovision.tv

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat