Kuva: Fotolia

Kärsitkö nukahtamisvaikeuksista? 11 tavallista ruokaa, jotka parantavat yöunesi laatua

08.07.2017 17:15 - Emmi Moilanen

Muun muassa kirsikat, saksanpähkinät ja lehtikaali voivat tuoda yllättävän avun nukahtamisvaikeuksista kärsivälle.

Suurin osa ihmisistä kokee uniongelmia tai kärsii nukahtamisvaikeuksista jossain kohtaa elämäänsä. Vaikka ongelma ei olisikaan pitkäkestoinen, lyhyeksi jääneet yöunet saavat olon tuntumaan nopeasti nuutuneelta.

Lifehack-sivusto kokosi yhteen ruoka-aineet, joita erityisesti uniogelmaisten kannattaa kokeilla syödä juuri ennen nukkumaanmenoaikaa.

Kirsikat

Pennsylvanian ja Rochesterin yliopiston tutkijoiden mukaan lasillinen kirsikkamehua ennen nukkumaanmenoa voi auttaa saamaan unen päästä kiinni nopeammin. 

Jasmiiniriisi

American Journal of Clinical Nutritionissa julkaistu tutkimus osoittaa, että syömällä jasmiiniriisiä iltapalaksi lyhennät samalla myös höyhensaarille siirtymiseen kuluvaa aikaa.

Lehtikaali

Lehtikaali sisältää runsaasti kalsiumia, joka puolestaan edesauttaa elimistön melatoniinin tuotantoa. Melatoniini säätelee kehon vuorokausirytmiä ja lyhyentää myös nukahtamisaikaa.

Banaani

Annals of the New York Academy of Sciences -julkaisussa olleen tutkimuksen mukaan banaanin sisältämät B6-vitamiini ja kalium myös lisäävät elimistön melatoniinin tuotantoa.

Hummus

Hummus on erinomainen lähde tryptofaaniksi kutsutulle aminohapolle, jonka tuotanto vaikuttaa puolestaan kehossa erittyvän serotoniinin määrään. Jo muutama ruokalusikallinen hummusta iltapalalla riittää parantamaan yöunen laatua.

Kokojyväleipä

Myös kokojyväleivän sisältämät hiilihydraatit nostavat tryptofaanin tuotantoa elimistössä, jollon olo alkaa tuntua uneliaalta nopeammin.

Saksanpähkinät

Saksanpähkinät sisältävät serotoniinia, joten uniongelmista kärsivän kannattaa kokeilla syödä kourallinen pähkinöitä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Mantelit

Journal of Orthomolecular Medicinessä julkaistu tutkimus osoittaa, että kehon kärsiessä magnesiumin puutteesta myös nukahtaminen vaikeutuu.

Mantelit puolestaan sisältävät runsaasti magnesiumia, joten uniongelmista kärsivän kannattaakin kokeilla kiinnittää huomiota riittävään magnesiumin saantiin ruokavaliossaan.

Tumma suklaa

Tumman suklaan sisältämä serotoniini viestii kehollesi tehokkaasti, että on aika rentoutua.

Kalkkuna ja tonnikala

Myös tonnikala ja kalkkuna sisältävät runsaasti tryptofaaniksi kutsuttua aminohappoa, joka saa olon tuntumaan rentoutuneelta ja uneliaalta nopeammin.

Lue myös: Ethän nuku rintaliivit päällä? Pelottavat riskit selvitettiin

Lue myös: Haluatko tulla onnelliseksi? Tutkimus selvitti tarkan määrän kauan sinun tulisi nukkua

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat