Kuva: Jennan arkisto, Kuva Kartano/ Mika Pulkkinen

Uskomaton muodonmuutos - Jenna laihdutti liki 40 kiloa vuodessa

17.09.2017 20:15 - Henna Koste

Lyhyt häädieetti innosti kouvolalaisen Jennan elämäntapamuutokseen.

Hääpuku sai kouvolalaisessa Jenna Kelinissä, 26, aikaan turhautumisen. Nainen vastasi tammikuussa 2016 myöntävästi kosintaan. Hääpäivä lyötiin lukkoon syyskuulle. Helmikuussa tuleva morsian löysi unelmiensa hääpuvun.

- Mekko meni ostohetkellä jotenkin kiinni nyörityksen ansiosta, mutta laihduttaminen oli välttämätöntä, Jenna muistelee.

Koska aikaa oli yli puoli vuotta, ei Jenna stressannut liikaa.

- Ajattelin, että kyllähän minä nyt onnistun helposti kymmenenkin kiloa laihduttamaan ominkin avuin. Pelkästään painoindeksin mukaan olin lähes sairaalloisen lihava, joten oman terveyden ja hyvinvoinninkin takia elämäntavoissa oli tehtävä muutoksia. Tästä motivoituneena hankin itselleni salijäsenyyden läheiselle uudelle kuntosalille, Jenna kertoo.

Kesällä Jenna huomasi, että painoa oli kertynyt entisestään. Kuntosalimaksut juoksivat, mutta nainen oli käynyt kuntoilemassa vain muutaman kerran. Kesälomalla ei voinut selitellä ajanpuutetta, joten Jenna otti itseään niskasta kiinni. Herkut kuitenkin maistuivat entiseen tapaan. Loman viimeisenä päivänä Jenna oli turhautunut.

- Omat rahkeet eivät kerta kaikkiaan riittäneet ryhtiliikkeen tekemiseen. Aloin selailla internetistä kuntosalin personal trainerien tarjontaa, Jenna sanoo.

Naisen päässä pyöri kysymyksiä: Mitä personal trainer kustantaa? Entä jos kemiat eivät kohtaa? Pääsenkö tavoitteeseeni, että mahdun hääpäivänä pukuuni? Jenna totesi, että hänellä ei ole hävittävää. Hän jäi odottamaan personal trainerin yhteydenottoa. Vastauksen hän sai muutaman päivän kuluessa.

(kuva: Kuvakartano / Mika Pulkkinen )

10 viikossa 10 kiloa

Jenna tutustui Ville Tolvaseen, joka alkoi toimia hänen personal trainerinaan. Ruokavalio ja treeniohjelmat katsottiin heti kuntoon.

- Aluksi ajatuksena oli tosiaan kymmenen viikon häädieetti. Kymmenen viikkoa myöhemmin ja kymmenen kiloa kevyempänä pääsin lopulta kävelemään alttarille hääpuvussani, Jenna iloitsee.

Häädieetin aikana Jenna oli saanut herätyksen elämäntapamuutokseen. Hän jatkoi Villen valmennettavana vuodenvaihteeseen asti.

- Ja tässä sitä ollaan, edelleenkin samalla matkalla - tosin 39 kiloa kevyempänä, Jenna sanoo säteilevänä.

Hän kuvailee, että pääkoppa ei kuitenkaan ole pysynyt hurjassa tahdissa mukana. Hän näki vielä kymmeniä kiloja laihdutettuaankin itsensä peilistä saman kokoisena kuin ennen projektia.

- Vaikka peili ei ole ollutkaan missään vaiheessa suurin ystäväni, on ollut motivoivaa huomata, kuinka vaatekaappiin ostetut tavoitevaatteet ovat jääneet kerta toisensa jälkeen suuriksi, Jenna huomauttaa.

Aiemmin Jenna koitti verhoilla vartalonsa väljiin vaatteisiin.

- Häpesin itseäni ja sitä, millaiseksi olin itseni syönyt. Kun personal trainerin vetämät yksilöohjaukset alkoivat, koin suurta itseinhoa. Mietin, mitä muut ihmiset salilla ajattelivat minusta. Olin iso, kömpelö ja vaikka en tehnytkään mitään, hiki valui silti valtoimenaan, Jenna muistelee.

Vaa'an lukema ja peilikuva eivät ole kaikki kaikessa. Jenna iloitsee myös siitä, että hänen kehonhallintansa on parantunut.

- Nyt osaan seistä käsilläni, kyykätä tasapainolaudan päällä ja juosta hyppyrimäen rappusia kolme rappusta kerralla. Näitä asioita en olis voinu kuvitella tekeväni esimerkiksi vuosi sitten, Jenna selittää.

Salaherkuttelua

Vaikeinta elämäntapamuutoksessa Jennalle oli luopua herkuista. Aiemmin hän oli napostellut suolaista ja makeaa päivittäin. Muiden seurassa Jenna söikin terveellisesti lautasmallia noudattaen.

- Kotona kuitenkin odotti herkkukaappi vieraita varten. Kaapin sisältä tyhjeni ja täyttyi taas, vaikka vieraita ei olisikaan käynyt kylässä. Olin tiedostanut herkuttelun olevan suuri ongelmani, häpesin sitä ja piilottelin sitä, enkä ollut uskaltanut puhua siitä kenellekään, Jenna kertoo.

  Lopulta hän onnistui katkaisemaan noidankehän, jonka hän oli itse itselleen luonut. Nyt Jenna noudattaa ravinto-ohjelmaa noin 80 prosenttisesti ja syö 20 prosenttia vapaammin.

- Olen huomannut sen, että kun aamupalasta alkaen syö terveellisesti ja säännöllisesti sekä muistaa juoda päivän aikana riittävästi vettä, ei tarvetta herkuttelulle edes tule, Jenna valaisee.

(kuva: Kuvakartano / Mika Pulkkinen )

Tervettä itsekkyyttä

Toinen haaste Jennalle oli ajankäyttö.

- Mistä löytää aikaa treenaamiselle, kun siihen ei ollut löytynyt aikaa aiemminkaan?, hän pohti.

Tehokkainta Jennalle oli kirjoittaa viikon treenit etukäteen kalenteriin, jotta ne tuli myös tehtyä. Treenin jälkeinen hyvä olo koukutti naisen.

- Pian treenaamisesta tuli tapa, hän kertoo.

Tasapainoilu työn, perheen, liikunnan ja muun sosiaalisen elämän välillä on ollut ajoittain haastavaa. Onhan tunnit vuorokaudessa rajalliset. Silti Jenna pitää hyvinvointiinsa satsaamista yhtenä elämänsä parhaista päätöksistä.

- Olen yrittänyt opetella sisäistämään ajatusta, että terve itsekkyys ja itsestäni huolenpitäminen ei ole tarkoittanut sitä, että olisin itsekäs. Haluan uskoa siihen, että kun huolehdin omasta hyvinvoinnistani, riittää minulla voimavaroja pitää huolta myös läheisistäni, Jenna pohtii.

Jennan personal trainer Ville kertoo Jennan olevan päättäväinen treenaaja. 

- Kun sarjat "tehdään loppuun asti", se Jennan kohdalla tarkoittaa juuri sitä. Kyllä se kiinnittää huomiota myös muissa treenaajissa, kun jalkatreenin jälkeen joutuu ryömimään pukuhuoneeseen, mies naurahtaa.

Hän kuitenkin lisää, ettei harjoittelua tarvitse aina tehdä hampaat irvessä, mutta Jennalle ainoa tapa tehdä on sata lasissa. 

Tärkeimpänä hän pitää valmentajan ja valmennettajan suhdetta, jossa ollaan rehellisiä. Valmentajan on saatava mahdollisimman paljon tietoa, jotta asioita voi korjata oikeaan suuntaan optimaalisen tuloksen saamiseksi. 

- Uskon, että jokainen voi saavuttaa tuloksia myös ilman apua. Usein kuitenkin ammattilainen löytää helpomman tavan kehittyä. Silloin, kun harjoitellaan kovaa, rasitusvammojen riski kasvaa, Ville perustelee.

(kuva: Kuvakartano / Mika Pulkkinen )

Palkintona vartalokuvaus

Epävarmuus on ollut Jennalle tuttu taakka koko projektin ajan. Hän sai kuitenkin idean käydä kuvaamassa itsensä ammattilaisella. Kuvauspäivä oli Jennalle välitavoite ja palkinto vuoden uurastamisesta. Se toimi myös ponnahduslautana uusien tavoitteiden asettamiselle. 

- Näin jälkikäteen kuvia katsoessa sitä on havahtunut huomaamaan, kuinka paljon reilussa vuodessa on oikeasti tapahtunut. Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, mitä olen tähän mennessä saavuttanut, mutta aion tehdä parhaani, jotta tätä matkaa ei tarvitsisi enää koskaan käydä ainakaan samanlaisessa mittakaavassa, Jenna on päättänyt.

Lue myös: Aino-Kuutamo, 32, vuosien laihdutuskierteestä: "Mietin rakastettaisiinko minua enemmän hoikkana"

Kilpailut

Uusimmat