Yona sai parikymppisenä diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.
Viihde
11 kuukautta sitten
Vain elämää: Pelastakaa Lapset -jaksossa kuullaan, miten Pelastakaa Lapset ry on auttanut ihmisiä erilaisissa tilanteissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Meiju Suvas esittää Yonan päivänä kappaleen, jolla on hänelle henkilökohtainen merkitys.
Viihde
noin vuosi sitten
Tulevana perjantaina vietetään Yonan päivää.
Viihde
noin vuosi sitten
Työhaastattelussa kannattaa panostaa vaatevalintoihin.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Matka-kappaleessa ei surra menneitä, vaan iloitaan elämän ainutkertaisuudesta.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Yonan Naivi-albumi ilmestyi 17. huhtikuuta. Nyt levyltä on julkaistui todellinen kesäsingle.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Yona etsii rajojaan laulunkirjoittajana uudella albumillaan. 17. huhtikuuta ilmestyvä Naivi on jo Emma-palkitun laulajan viides sooloalbumi.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Musiikillisena kameleonttina tunnettu laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee tänään ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Suloinen laulajatar Yonalla menee hyvin, kun hän saa tehdä musiikkia. Tähdellä tulee 13. maaliskuuta uusi Syyt-single ulos.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Emma-ehdokkuuden Kriitikoiden valinta –kategoriassa saanut suomalaisartisti Yona iloitsee monipuolisesta fanijoukostaan.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Viime vuoden Tangomarkkinoiltakin tuttu artisti Yona kertoo olevansa iloinen monipuolisesta fanilaumastaan.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Osalla finalisteista on takanaan pitkä ura keikkailevana artistina ja levylaulajana.
Musiikki
yli 10 vuotta sitten