Kuva: Fotolia

Eikö dieetti tunnu toimivan? Lue laihduttajan neljä tärkeintä muistisääntöä

11.07.2017 19:45 - Senja Rapila

Tärkeintä on, että muistaa syödä neljästä kuuteen kertaan päivässä.

Personal trainer on vinkannut Pop Sugar -sivustolle hyvät ohjennuorat laihduttajille. Monet eivät nimittäin tiedä, että pienilläkin arjen tavoilla voi olla vaikutusta laihdutustuloksiin. Esimerkiksi monet saattavat ruokailla satunnaisesti ja jättää lounaita välistä, vaikka tärkeää olisi syödä mahdollisimman säännöllisesti, vaikka ei edes olisikaan nälkä.

Jos siis haluat laihtua, sinun tulisi välttää...

Ruokailun skippaamista

Kun haluat muokata omaa kroppaasi, ravitseminen on kaikista tärkeimmässä osassa. Kun ravitset itseäsi säännöllisesti, saat pidettyä itsesi liikkeessä. Muista kuitenkin syödä oikeaa ja terveellistä ruokaa, neljästä kuuteen pieneen annokseen päivässä.

Juotavia kaloreita

Olet saattanut kuulla sen aiemminkin, mutta limut, mehut ja muut kaupasta ostettavat valmisjuomat ovat monelle suurin paha laihdutuksen aikana. Nämä juomat ovat periaatteessa pelkkää sokeria, joten niistä kannattaa luopua kokonaan. 

Rasvassa paistettuja ruokia

Satunnaiset herkutteluhetket ovat ihan hyväksyttäviä, mutta friteeratut ruuat ja rasvassa paistetut ruuat ovat sellaisia, joista tulisi pysyä hyvin kaukana dieetin aikana. Ne nimittäin ovat todella huono idea, mikäli haluat saada näkyviä muutoksia kroppaasi.

Sokerien tai viljan syömistä yöllä

Vaikka sokerihimo iskisikin yöaikaan, tulisi sokerien ja viljojen syömistä välttää yöaikaan. Ne ovat nimittäin liian tuhtia tavaraa kropalle, joka menee yöaikaan horrostilaan, eikä sulata ruokia samalla tavalla kuin päiväsaikaan.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Laihdutusvinkit voivat tehdä hallaa painonpudotukselle: Ethän sorru yleisiin virheisiin?

Lue myös: Lääkäri sai naisen laihduttamaan 34 kiloa - Katso upea muodonmuutos

Lue myös: Arkipäiväiset tavat, jotka hidastavat laihtumista huomaamattasi – ethän sorru?

Kilpailut

Uusimmat